Hurrikaani ja Lakkapää voittivat – Jymy lähellä isoa yllätystä

Hurrikaani-Loimaa on ponnistanut neljänneksi lentopallon miesten Mestaruusliigassa. Perjantaina Hurrikaani voitti vieraissa kuopiolaisen LEKA Volleyn suoraan erin 3-0.

Hiljattain hankittu yleispelaaja Tomi Rumpunen oli voittajien tuotteliain 14 pisteellään. Maajoukkue- ja arvokisasankari Matti Oivanen puolestaan juhli viidellä ässäsyötöllä. LEKAn hakkuri Samuli Kaislasalo teki 10 pinnaa.


– Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä kontrolloitua tekemistä. Vähän virheitä, ja saatiin hyvin torjuntapaikkoja. Peli kääntyi vahvan syötön avulla meille. Joulun jälkeen ollaan pelattu jo viisi matsia, joten vire on pysynyt hyvänä, Hurrikaanin valmentaja Lauri Rantanen sanoi Mestaruusliigan verkkosivuilla.

Sarjaviitonen Team Lakkapää taisteli 3-2-vierasvoiton Vantaa Ducksista. Casey Schouten oli taas kerran pelipäällä ja teki Lakkapäälle 20 pistettä. Pelin jälkeen Ducks-valmentaja Ismo Tuominen kummasteli omiensa peliä.

– Mielelläni en latele sitä kaikkea, mitä on nyt mielessäni, ja pelaajia en koskaan arvostele julkisesti. Mutta oli kummallinen peli, kun katson tilastoja. Kaikki kunnia kuitenkin Lakkapäälle, joka puolusti tänään erinomaisesti, ja sinne olisi pitänyt lyödä vieläkin kovempaa. Emme voi olla tyytyväisiä tämän illan peliin, Tuominen niputti.

VaLePa johtaa miesten liigaa. Kärkikolmikon täydentävät Etta ja Sampo Volley.

Naisten Mestaruusliigassa oli yksi kauden tuloksista lähellä, sillä sarjanousija Nurmon Jymy oli vahvoilla mestari LP Viestiä vastaan. Rutinoituneempi Viesti voitti jännitysottelun 3-2 ja jatkaa liigan kärjessä.

– Hyvä, että saatiin voitto, mutta olihan tämä meille paha pistemenetys sarjataulukkoa ajatellen. Oma peli oli rauhatonta, eikä varmuutta otteissa ollut. Jos pelissä tehtiin yhteensä lähes sata virhettä, on se kyllä paljon, Viestin valmentaja Tomi Lemminkäinen sanoi.