Sammelvuon ja Kermisen joukkueelle tähtinippu vastaan pudotuspeleissä

Lauri Kerminen. Kuva: Volley.ru

Lentopallon Venäjän Superliigassa Kuzbass Kemerovo sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi. Joukkuetta valmentaa Tuomas Sammelvuo, ja liberona pelaa Lauri Kerminen.

Lauantaina alkavissa puolivälierissä Kemerovo kohtaa runkosarjakakkosen, Belogorie Belgorodin. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa. Runkosarjassa voitot menivät tasan 1-1. Belgorodia edustavat muun muassa tähtipelaajat Dimitri Muserski ja Sergei Grankin.

– Nyt treenaillaan Moskovassa vähän aikaa ja mennään Belgorodiin myllyttämään. Viimeiset kaksi kohtaamista ollaan voitettu, eli hyvistä lähtökohdista päästään tätä sarjaa aloittamaan, Kerminen sanoi.

Runkosarjan päätöskierroksella Kemerovo voitti vieraissa Jaroslavlin erin 3-2.

– Päätimme runkosarjan neljään peräkkäiseen voittoon. Jaroslavlissa aloitimme loistavasti, mutta emme olleet jatkossa riittävän aggressiivisia ja huolellisia, kun kotijoukkue pisti loistavan puolustuspelin päälle. Oli hienoa, että ennen pudotuspelejä jouduimme oikeasti kaivamaan voiton, Sammelvuo summasi.


Turkin lentopalloliigan puolivälierissä Antti Siltalan edustama Maliye Piyango yllätti Arkas Sporin ensimmäisessä ottelussa 3-0. Siltala ei pelannut. Lelu Ojansivun Afyon Belediye Yüntas puolestaan joutui taipumaan kotonaan erin 0-3 Halkbankille.

– Halkbank syötti meidät hallista pihalle. Toisessa erässä noustiin 22-24 -tilanteesta tasoihin, mutta erä päättyi vastapalloon. Ensimmäisessä ja kolmannessa erässä lyötiin pelkkää isoa passia tai toimitettiin palloa toiselle puolelle, kahdeksan pistettä tehnyt Ojansivu harmitteli.

Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa. Toiset ottelut pelataan keskiviikkona.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote