HPK höyryää kohti Suomen mestaruutta

Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

HPK on siirtynyt voitoin 2-1 johtoon lentopallon naisten Mestaruusliigan loppuotteluissa.

Maanantaina HPK voitti LP Viestin vieraissa erin 3-2. Viidennen ja ratkaisseen erän Kerho voitti 15-10-tuloksella.

Viestin virolaishakkuri Kertu Laak oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, mutta Luca Chiappinin valmentama HPK oli pelin muilla osa-alueilla parempi. Voimahahmoja olivat libero Saana Koljonen ja yleispelaaja Suvi Kokkonen.


Juoni oli paljolti sama kuin kolmannessa finaalissa. Molemmat joukkueet kärsivät heikosta aloitussyöttöjen vastaanotosta. Suuri osa hyökkäyspisteistä tuli jujuilla, ja varsinkin Viestin kenttäpuolustus oli usein pehmoinen.

Viestin hakkuri Kertu Laak on loppuottelusarjan parhaita pelaajia. Vaikka HPK pelaa tällä hetkellä käytännössä ilman hakkuria, edes Laakin tehot eivät riitä tarpeeksi suureen ylivoimaan. Lentopallossa tuijotetaan turhan usein hakkurien tuotantoon; nyt HPK todistaa, että olemalla muilla osa-alueilla parempi suurtakin hakkuriylivoimaa voi kompensoida.

Keskenkuntoinen HPK-hakkuri Vicky Savard alkaa olla aivan lopussa. Maanantaina 23 hyökkäyksestä hän sai vain viisi pistettä aikaiseksi. Toinen hakkuri Aleksandra Terzic tekee joukon jatkona pisteen siellä, toisen täällä.

Yleispelaajaosastolla kummallakaan joukkueella ei ole valttikortteja. Aloitussyötöillä pommitetaan HPK:n Salla Karhua ja Viestin Ronja Heikkiniemeä. Näin vastaanottavan joukkueen hyökkäysmahdollisuudet ovat usein vähissä. Suvi Kokkonen on yleispelaajista paras, joskin hänellä on huomattavasti muita vähemmän vastuuta vastaanotossa.

Keskipelaaminen on vielä jonkin verran katsomaton kortti tässä ottelusarjassa. Viestin Anna Czakan ja Dubravka Rakic pelasivat maanantaina lupaavasti, ja heidän panoksessaan saattaa piillä aineksia sarjan kääntämiseksi.


Lentopallon naisten Suomen mestaruus ratkeaa kolmella otteluvoitolla. Neljäs ja mahdollisesti ratkaiseva finaali pelataan torstaina Hämeenlinnassa.