Antti Ronkainen sen parhaiten sanoi: ”Onhan tässä veemäinen olo”

Kuva: CEV.lu

Suomen miehiltä jäi toistaiseksi paikka lunastamatta lentopallon EM-kisoihin. Romania voitti kotonaan sunnuntaina 3-1 ja varmisti EM-karsintojen lohkovoiton.

Karsinnat ovat olleet Suomelle vaikeat lukuisien poissaolojen takia. Yksi tuuraajista on yleispelaaja Antti Ronkainen, jolle sattui Romania-otteluihin monta hyvää hetkeä. Takkiin kuitenkin tuli niin Helsingissä kun Craiovassa.

– Onhan tässä veemäinen olo. Tulos ei valehtele. Sunnuntaina jopa pärjäsimme vastaanotossa, mutta varmaan kaikessa muussa olimme huonompia, Ronkainen totesi Lentopalloliiton tiedotteessa.

– Matkalla on varmaan vielä tatti otsassa, mutta kohta arki jatkuu. Minulle tuli kyllä nyt kovempia pelejä kuin mitä on aiemmin tullut vyölle. Pääsin kehittymään ja tykkäsin olla mukana, mutta harmittaa tietysti eniten, ettemme pärjänneet niin kuin olisimme halunneet.


Päävalmentaja Tuomas Sammelvuon oli turha peitellä Romanian paremmuutta.

– Meillä oli paikkamme, mutta emme käyttäneet niitä. Kaveri ansaitsi voiton paremmalla hyökkäyspelillä ja voittamalla oikeat pisteet. Ensimmäinen kotipeli harmittaa nyt. Meidän olisi pitänyt olla siellä terävämpiä ja valmiimpia, Sammelvuo arvioi.

– Kyllähän joukkue taisteli ja yritti paremmin kuin ensimmäisessä pelissä, mutta se ei riittänyt. Nyt on tärkeää palautua henkisesti ja lähteä kohti MM-kisoja.


Ennen MM-lopputurnausta Suomi kohtaa Japanin kahdesti harjoitusotteluissa. MM-kisat käynnistyvät 9. syyskuuta. Bulgarian Varnassa käytävässä alkulohkossa Suomi pelaa Bulgariaa, Puolaa, Puerto Ricoa, Kuubaa ja Irania vastaan.