Märkiä päiväunia ja uran parasta – Vantaa Ducksin työ kantaa vihdoin hedelmää

Vantaa Ducks heräilee lentopallon Mestaruusliigassa todella hankalan alun jälkeen.

Sunnuntaina Ducks ylsi kauden viidenteen voittoonsa. Se tuli tärkeään saumaan, sillä myös vastustaja Kokkolan Tiikerit kamppailee liigan alakastissa. Ducks voitti kotonaan erin 3-0.

Keskitorjuja Atte Rissanen harppasi yhdeksi Ducksin ratkaisuhahmoista. Hän teki 13 pistettä, ja oma peli jäi upeasti 12 pinnaa plussan puolelle.

– Minulla tehot ovat varmaan urani kovimpia. Syötettiin hyvin. Se on monessa pelissä tökkinyt, mutta tänään saatiin seitsemän ässää. Saatiin syötöllä rikottua vieraiden vastaanottoa, Rissanen lausahti lehdistötilaisuudessa.

Päävalmentaja Ismo Tuominen iloitsi siitä, että kova harjoittelu kantaa vihdoin hedelmää.

– Aina pitää olla tyytyväinen, kun voittaa 3-0. Nyt oli jokaisen erän lopussa sellaista meininkiä kuin pitää. Syöttöpelin tehokkuus oli tänään niin sanottu valmentajan märkä päiväuni, Tuominen virnisteli.

lentopallo, mestarien liiga, hämeenlinna, istanbul, osta liput

Sunnuntain toisessa ottelussa Hurrikaani-Loimaa piti tuntumaa kärkikahinoihin voittamalla kotonaan Raision Loimun 3-2. VaLePa (43 pistettä) ja Savo Volley (41) ovat Hurrikaanin (37) edellä sarjataulukossa.

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa OrPo kävi hakemassa tärkeät vieraspisteet 3-1-voitolla Nurmon Jymystä. LP Viesti puolestaan kampesi kärkipään kamppailussa täydet pisteet LP-Vampulalta. Salossa päädyttiin 3-1-tulokseen. LP Viesti johtaa sarjaa.

Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu maanantaina naisten ottelulla Pölkky Kuusamo – LP Kangasala.