Raision Loimu vaihtoi keskitorjujan hakkuriksi, ja se tiesi voittoa Savo Volleysta

Raisiossa kohtasivat tiistaina paikallinen Loimu ja Savo Volley. Loimu oli lentopallon Mestaruusliigan ottelussa erin 3-1 väkevämpi.

Samuli Kaislasalon lähdettyä pelaamaan Kreikkaan Loimu on hankkinut venezuelalaisen hakkurin Ivan Marquezin. Lempinimeä ”Bomba” totteleva pelimies ei ollut vielä kokoonpanossa.

Loimulta nähtiin sen sijaan varsin erikoinen ratkaisu: kolmannesta erästä lähtien Tuomas Koppanen, yksi liigan parhaista keskitorjujista, pelasi hakkurina.


Veto tuotti tulosta, sillä Koppanen teki kahden viimeisen erän aikana yhdeksän hyökkäyspistettä ja päätti hyökkäyksensä pisteeseen 56-prosenttisesti.

– Pari kuukautta sitten yhdet treenit vetelin, muuten en ole oikeastaan laidassa pelannut. Pitää vaan lyödä palloa, Koppanen kuvaili hakkuriroolia lehdistötilaisuudessa.

Lelu Ojansivu puolestaan hakkuroi Savolle 20 pinnaa.

Kaislasalon lisäksi Jan Helenius on jättänyt Loimun taakseen. Hän siirtyi Viron liigaan.

Loimu on liigassa viidentenä. Sarjakolmonen Savo on voittanut vain kerran neljään viime otteluun.


Hurrikaani-Loimaan vire vaan kovenee lentopallon Mestaruusliigassa. Tiistainen 3-1-vierasvoitto Lentopalloseura Ettasta nosti joukkueen liigan kärkeen.

Oulussa Hurrikaanin voittolukemat olivat 3-1. Maajoukkue- ja arvokisasankari Matti Oivanen tehoili keskitorjujan paikalta loimaalaisjoukkueelle peräti 20 pistettä. Viisi niistä tuli torjunnalla.

Yleispelaaja Antti Ronkainen oli Ettan tuotteliain viimeisteltyään 14 pistettä.

Liigataulukossa Hurrikaani ohitti pisteellä VaLePan. VaLePalla on tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna.