Piia Korhonen iskee kohti huippukuntoa: ”Yritän kehittyä vielä aiempaakin paremmaksi”

Kuva: CEV.lu

Lentopalloilija Piia Korhonen alkaa olla vihdoin valmis palaamaan huippukuntoon.

Viime kesänä hakkuri Korhonen loukkaantui maaottelussa, ja paluu seurajoukkueen avauskokoonpanoon tapahtui vasta helmikuussa. Piia pelaa toista kauttaan Saksan Bundesliigassa. Hänen joukkueensa on Dresdner SC.

– Nyt täytyy löytää loukkaantumista edeltänyt kunto ja yrittää kehittyä ehkä vielä paremmaksi, Korhonen sanoo seuransa verkkosivuilla.


Viime kaudella – joka oli Piian ensimmäinen ammattilaisena ulkomailla – Korhonen kuului Bundesliigan parhaisiin hakkureihin. Paluuottelussa hän pelasi tyylilleen uskollisesti ja nousi joukkueensa pisteykköseksi.

– Fiilis oli vähän samanlainen kuin viime kaudella, kun pelasin ensimmäisen otteluni uudessa joukkueessa. Olin hermostunut ja todella innoissani, mutta hyvinhän se lopulta meni, kertaa Korhonen.

Paluuottelussa (13. helmikuuta) Dresden hävisi Schwerinille 1-3. Keskiviikkona tuli jo voittokin: Dresden kukisti kotonaan Thüringenin 3-1. Korhonen teki 12 pistettä ja päätti hyökkäyksensä pisteeseen 52-prosenttisesti.

Dresden on Bundesliigassa kolmantena. Sarjaa johtaa libero Roosa Koskelon edustama Stuttgart.


Korhonen, 22, on Euran Raiun kasvatteja. Lentopallon Mestaruusliigassa hän aloitti LiigaEurassa. Myöhemmin Piia edusti HPK:ta (nykyisin Hämeenlinnan Lentopallokerho) ja oli voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2016.

Myös Suomen maajoukkueessa Korhonen kuuluu avainpelaajiin. Hänen osaamistaan tarvitaan, sillä tänä vuonna ovat edessä Euroopan kultainen liiga sekä EM-lopputurnaus.