Kauden kärkitulos: Lentopalloilija paiski yhdessä ottelussa 32 pistettä

Kuva: FIVB

Puola sai tuplasti juhlan aiheita lentopallon kansainvälisessä huippuliigassa keskiviikkona.

Volleyball Nations Leaguessa (VNL) pelattiin alkusarjan toinen kierros.

Ottelussa Saksaa vastaan Puolan naiset pääsivät voittokantaan vietyään kamppailun erin 3-1. Hakkuri Malwina Smarzek teki peräti 32 pistettä: hän on VNL-kauden ensimmäinen pelaaja, joka puhkaisee 30 pisteen rajan.

lentopallo, euroopan kultainen liiga, osta liput

VNL:n, joka pelattiin ensimmäisen kerran viime kesänä, ennätystä pitää samainen pelaaja. Viime kaudella Smarzek ahkeroi 39 pinnaa 3-2-voitossa Thaimaasta.

Dominikaaninen tasavalta on VNL:n varhainen yllättäjä. Keskiviikkona kaatui lajin suurmaa Brasilia erin 3-1. Alla oli 3-1-voitto Venäjästä.

Lisäksi kaksi ensimmäistä otteluaan voittivat Serbia, Turkki, USA ja Italia. Voitottomia olivat Bulgaria, Saksa, Hollanti, Kiina ja Etelä-Korea. Serbia ja Bulgaria ovat Suomen tulevia EM-kisavastustajia.

Kansainvälisen liigan alkusarjaan saivat paikat 16 huippumaata. Alkusarja pelataan neljän maan turnauksina viitenä perättäisenä viikonloppuna. Järjestäjämaa Kiinalle on lopputurnauspaikka varma. Lisäksi VNL:n kunniasta lähtevät kamppailemaan viisi alkusarjan kärkijoukkuetta.

lentopallo, euroopan kultainen liiga, osta liput

Ensimmäinen VNL pelattiin viime vuonna. Kesän huipputurnauksensa se seuraa Maailmanliigaa.

Lentopallomaajoukkueiden välisten kesäturnausten kakkostaso on European Golden League (Euroopan kultainen liiga). Kultaisessa liigassa kilpailevat Suomen miesten ja naisten maajoukkueet. Suomen avausottelut pelataan lauantaina Tampereella.

Kultaisesta liigasta voi nousta ykköstasolle VNL:ään.

Volleyball Nations League 22.5.2019, naiset

Japani-USA 1-3
Serbia – Etelä-Korea 3-1
Thaimaa-Italia 0-3
Bulgaria-Belgia 2-3
Hollanti-Turkki 1-3
Puola-Saksa 3-1
Kiina-Venäjä 1-3
Brasilia – Dominikaaninen tasavalta 1-3

Volleyball Nations League 2019

Naiset: Belgia, Brasilia, Bulgaria, Kiina, Dominikaaninen tasavalta, Saksa, Italia, Japani, Etelä-Korea, Hollanti, Puola, Venäjä, Serbia, Thaimaa, Turkki, USA

Lopputurnaus Nanjingissa, Kiinassa 3.–7. heinäkuuta

Miehet: Argentiina, Australia, Brasilia, Bulgaria, Kanada, Kiina, Ranska, Saksa, Iran, Italia, Japani, Puola, Portugali, Venäjä, Serbia, USA

Lopputurnaus Chicagossa, Yhdysvalloissa 10.–14. heinäkuuta