Voitto: Suomen lentopallopoikien EM-kisat päättyivät iloiseen tuuletukseen

Kuva: CEV.eu

Suomen alle 17-vuotiaat pojat päättivät taipaleensa voittoon ikäluokan EM-kisoissa.

Neljän tappion seuraksi tuli torstaina 3-0-voitto Romaniasta. Ottelu pelattiin Sofiassa, Bulgariassa.

Eräpisteet kirjattiin 25-17, 25-19 ja 25-12. Jere Tikkala teki Suomelle 13 pistettä, ja Veikka Lindqvist säesti neljällä torjuntapisteellä.

Kisoissa Suomi hävisi Ranskalle, Bulgarialle, Turkille ja Valko-Venäjälle. Kahdentoista maan lopputurnauksessa Suomi sijoittuu todennäköisesti kymmenenneksi.

Suomen päävalmentajana toimii Janne Heikkinen.

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi hävisi kaikki viisi otteluaan. Suomelta kisat Kroatiassa päättyivät 0-3-tappioon Slovenialle torstain myöhäisillassa.

Suomi hävisi lisäksi Venäjälle, Saksalle, Ranskalle ja Kroatialle. Erävoittoja kisoissa tuli vain yksi.

Nuoret ikäluokat avasivat poikkeuksellisen suomalaisen EM-kisavuoden. Elokuussa alkavat lentopallon naisten EM-kisat. Suomen naiset ovat mukana ensimmäisen kerran 30 vuoteen. Syyskuussa ovat vuorossa miesten EM-kisat. Lentisäijät kuuluvat EM-kisojen vakiovieraisiin.