Tulos tuttu, mutta Suomen näkymät ovat hyvät lentopallon EM-kisojen alla

Kuva: FIVB

Italia voitti Suomen erin 3-0 lentopallomaajoukkueiden välisessä harjoitusottelussa torstaina.

Cavalesen paikkakunnalla Italia oli parempi lukemin 25-23, 25-20, 25-15. Keskiviikkona Italia oli voittanut erin 3-1.

Joel Banksin valmentamalle Suomelle on kesällä ja alkusyksystä kertynyt enemmän tappioita kuin kukaan haluaa muistella, mutta näkymät EM-kisojen alla ovat varsin kelvolliset. Torstainakin Suomi kilvoitteli kaksi erää tasapäisesti maailmantason huippujoukkuetta vastaan.

Joukkuehenki on ilmeisen hyvä, ja parhaimmillaan suoritukset nousevat loistavalle tasolle. Itseluottamuksen kerryttäminen ja suoritusvarmuuden kohentaminen ovatkin Suomen kärkihaasteet.

Keskiviikkoisen ottelun huilannut Eemi Tervaportti palasi omalle paikalleen ykköspassariksi. Avauskokoonpanossa pelasivat myös hakkuri Urpo Sivula, yleispelaajat Antti Ronkainen ja Antti Siltala, keskitorjujat Tommi Siirilä ja Markus Kaurto sekä libero Lauri Kerminen.

Sivula hakkuroi Suomelle 14 pistettä ja päätti hyökkäyksensä 44-prosenttisesti pisteeseen. Tehomieheksi ponnisti Kaurto, jonka oma peli jäi seitsemän pinnaa plussan puolelle.

Ottelun voi katsoa tästä:

Suomen harjoitusottelut ovat nyt pelatut. Seuraavan kerran Lentisäijät astuvat pelikentälle EM-kisoissa Slovenian Ljubljanassa. Ensi torstaina avausvastustajaksi asettuu Pohjois-Makedonia.