Hämeenlinnan Lentopallokerhon tilanne entistäkin vaikeampi – yleispelaaja Netta Hyttinen loukkaantui

Kuva: CEV.eu

Hämeenlinnan Lentopallokerhon tilanne vaikeutuu entisestään. Perjantaisessa lentopallon naisten Mestaruusliigan ottelussa yleispelaaja Netta Hyttinen loukkaantui.

Ensimmäisessä erässä ottelussa LP Viestiä vastaan Hyttisen vasemman jalan nilkka muljahti verkkotilanteessa. Hänet autettiin heti saamaan hoitoa.

Hämeenlinnan yleispelaajatilanne oli jo valmiiksi hälyttävä. Maajoukkuepelaajat Suvi Kokkonen ja Emmi Riikilä ovat molemmat sivussa nilkkavammojen takia. Riikilä palannee vahvuuteen vielä syksyllä, mutta Kokkosen sairausloma venyy kuukausien mittaiseksi.

Hyttisen loukkaannuttua hänen tilalleen tuli 18-vuotias Essi Hirvioja. Toisesta erästä lähtien yleispelaajina pelasivat Roosa Heikkiniemi sekä Oluoma Okaro, jonka varsinainen pelipaikka on hakkuri. Keskitorjuja Viktoria Tosi siirtyi puolestaan hakkuriksi.

Aiemmin tällä viikolla Hämeenlinnan manageri Ville Kalliomäki ei vielä osannut sanoa, onko seuralla rahkeita hankkia vahvistuksia.

– Elämme haastavassa taloustilanteessa, ja meillä on tietyt raamit, joiden mukaan on mentävä. Pitää miettiä, millaisia ratkaisuja meillä on mahdollista tehdä, sanoi Kalliomäki.

Matteo Pentassuglia, Hämeenlinnan valmentaja, toivoo luonnollisesti, ettei Hyttisen nilkkavamma ole vakava.

– Toivottavasti Netta pystyy toipumaan lyhyessä ajassa. Tarvitsemme kaikkien tukea. Kaikkien on ymmärrettävä, millaisessa tilanteessa olemme tällä hetkellä. Toivottavasti kaikki pysyvät vierellämme, Pentassuglia kommentoi.

Perjantaisessa ottelussa Hämeenlinnassa LP Viesti vei voiton suoraan erin 3-0. Pisteet kirjattiin 25-11, 25-19 ja 25-20. Salolaisille Anu Ennok teki 11 pistettä ja Katarina Pilepic 10. Okaro viimeisteli Kerholle 13 pinnaa, mutta virheet painoivat hänen oman pelinsä kaksi pistettä pakkaselle.

Liigan kärjessä Viestillä, LiigaPlokilla ja Pölkky Kuusamolla on nyt 18 pistettä kasassa. Ykkösenä on LiigaPloki, jolla ei ole yhtään tappiota. Viesti ja Pölkky ovat molemmat hävinneet kertaalleen.

LP Viesti sai perjantaina tietää kolme vastustajaansa lentopallon naisten Mestarien liigaan alkulohkoon. Euroopan kentillä joukkue käyttää nimeä LP Salo.

Lentopallon Mestaruusliiga 25.–27.10.2019

Miehet

Lauantai
Team Lakkapää – Vantaa Ducks
VaLePa – Kokkolan Tiikerit

Sunnuntai
Etta-Ducks
Akaa-Volley – Hurmos
Hurrikaani-Tiikerit
Savo Volley – Loimu

Naiset

Perjantai
Hämeenlinna – LP Viesti 0-3

Lauantai
LiigaPloki – LP Kangasala
Pölkky-OrPo

Sunnuntai
WoVo-Orpo