Sopimusuutisia lentopallon Mestaruusliigasta

Kuva: CEV.eu

Lentopallon Mestaruusliigassa Savo Volleyn valmentaja vaihtuu ensi kaudeksi.

Päävalmentaja Jukka Tuovisen ja Savo Volleyn välinen sopimus umpeutuu sovitun mukaan kuluvan kauden jälkeen.

Fuusiojoukkue Savo Volley pelaa toista kauttaan. Sitä on päävalmentanut vain Tuovinen. Runsaan viikon kuluttua joukkue pääsee yrittämään ensimmäistä mestaruuttaan: Savo kohtaa lentopallon Suomen Cupin loppuottelussa VaLePan.

Savo Volleyn mukaan tilanteeseen ei liity erimielisyyksiä. ”Seura haluaa antaa joukkueelle täyden tuen ja täydellisen työrauhan loppukauden ajaksi. Valmentajauutinen koettiin järkeväksi tiedottaa ennen kauden päätavoitteiden lähestymistä”, seura kertoi verkkosivuillaan.

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa maajoukkuepelaaja Iida Paananen palaa äitiyslomalta ja liittyy kuopiolaisen nousijajoukkueen Puijo Wolleyn vahvuuteen. Passari Paananen on mukana jo viikonlopun vierasotteluissa Pölkky Kuusamoa ja Woman Volleyta vastaan.

lentopallo, suomen cup, osta liput

”Jo ensimmäisen treenikerran jälkeen palautuivat muistista voimakkaana ne tunteet, joita treenaaminen ja kilpailu ovat aina antaneet”, sanoo Paananen. ”Harjoituksissa käydessä lisäiloa arkeen ovat tuoneet itsensä haastaminen fyysisesti, kilpailutilanteet, pukukoppijutut. Kommunikaatio Jukan kanssa toimii hyvin ja on toiminut aina”, Paananen lisää viitaten päävalmentaja Jukka Lehtoseen.

Puijo Wolleyn ykköspassarina vaikuttaa kanadalainen Nikki Cornwall.

Suomea Paananen on edustanut 34 A-maaottelussa. Liigaa hän pelasi viimeksi kaudella 2018–2019 LP-Vampulan joukkueessa.

lentopallo, suomen cup, osta liput

LiigaPloki: Yleispelaaja Jaidyn Blanchfieldille saatiin pelilupa keskiviikkona, ja jo saman päivän iltana hän debytoi joukkueessa. Blanchfield, joka voi pelata myös keskitorjujana, esitti heti lupaavia otteita.

LP-Vampula: Uudet hankinnat Aleksandra Petrovic ja Audrey Alford eivät vielä pelanneet keskiviikkoisessa ottelussa LiigaPlokia vastaan.

Mestaruusliigan joukkueet saavat täydentää vahvuuttaan tammikuun loppuun asti.