Lentopallomestari LP Viestille jo kahdeksas tappio, mutta nyt ei ollut taistelusta kiinni

Kuva: CEV.eu

Lentopallon Mestaruusliigassa Pölkky Kuusamo voitti lauantaina vieraissa SM-kultamitalisti LP Viestin.

Salohallissa päädyttiin kahden ja puolen tunnin päätteeksi tulokseen 3-2. Kuusamolainen vierasjoukkue vei ratkaisuerän pistein 15-11.

Viesti joutui otteluun ilmaan neljää avainpelaajaa. Passari Viktoria Tutshashvili ja keskitorjuja Kayla Haneline ovat olleet jo pidempään sivussa loukkaantumisten takia. Lauantaina puuttuivat lisäksi keskitorjuja Anna Czakan ja yleispelaaja Nette Peit.

Vaihtoehtoisesta kokoonpanosta huolimatta Viesti taisteli komeasti ja pakotti 0-2-tilanteen jälkeen ottelun täyteen viiteen erään. Tappio on mestarijoukkueelle jo kauden kahdeksas.

Suurimman osan ottelusta Pölkky pelasi täysin kansainvälisellä kokoonpanolla: Jalissa Trotter, Lucia Babic (23 pistettä), Jonna Wasserfaller, Anna Wruck, Brittany Maxwell, Adeja Lambert. Liberona pelasi Nikolina Bozicevic.

Hakkuri Katarina Pilepic on nyt Viestin hyökkäykselle kaikki kaikessa: Pölkky-kamppailussa hän ahkeroi 32 pistettä.

LP-Vampulan vahva meno jatkui 3-0-kotivoitolla Nurmon Jymystä. Vampula on voittanut viidestä viime ottelustaan neljä. Keskitorjuja Nina Jakic touhusi tehopelaajana. Hän teki 14 pistettä, ja oma peli jäi 13 pinnaa hyvän puolelle.

Jymy on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa: varsinkin, kun ainoa uhkaaja Woman Volley hävisi OrPon vieraana erin 1-3. Kun neljä ottelua on jäljellä, WoVolla on pudotuspeliviivaan matkaa seitsemän pistettä. Puijo Wolleyn joutuminen karsintoihin on jo varma.

LP Kangasala johtaa naisten pääsarjaa. Pölkky tulee viiden pisteen päässä.

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa Raision Loimu on ajautunut pahaan jamaan. Sunnuntaina tuli viides tappio putkeen, kun Karelian Hurmos oli parempi tärkeässä alakastin kamppailussa. Hurmos voitti Raisiossa erin 3-0.

Nousijajoukkue Hurmos otti kolmannen voittonsa perättäin ja kohensi mahdollisuuttaan välttää karsinnat. Nelikosta Hurmos – Vantaa Ducks – Etta – Loimu yksi jää ulos pudotuspeleistä ja joutuu karsintoihin. Team Lakkapää on jo käytännössä varma karsija.

Hurrikaani-Loimaa johtaa miesten lentopalloliigaa 12 pisteen erolla Savo Volleyhin.

Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu sunnuntaina kolmella miesten ja yhdellä naisten ottelulla.

Lentopallon Mestaruusliiga 15.2.2020

Loimu-Hurmos 0-3

Vampula-Jymy 3-0
OrPo-WoVo 3-1
Viesti-Pölkky 2-3