Suomen ottelut siirtyvät lentopallon kesäliigoissa

Euroopan lentopalloliitto CEV kiristää koronaviruksen leviämisen vastaisia toimia.

Tiistaina CEV tiedotti, että kaikki liiton alaiset kilpailut on lykätty. Kilpailujen siirtymisen tarkempaan aikatauluun CEV ei ota vielä kantaa.

Lykkääminen koskee myös Suomen maajoukkueita, jotka pelaavat CEVin alaisia kesäliigoja. Suomen naisten oli määrä aloittaa Euroopan kultaisessa liigassa ja miesten hopeisessa liigassa toukokuun lopulla.

Viime vuonna Suomen naiset säilyttivät paikkansa kultaisessa liigassa, joka on maajoukkueiden välisten kesäliigojen kakkostaso. Suomen miehet puolestaan hävisivät kaikki ottelunsa ja putosivat hopeiseen liigaan.

Tänä kesänä Suomen naisten on määrä pelata alkulohkossa Tshekkiä, Slovakiaa ja Kroatiaa vastaan. Miesten vastustajat taas ovat Azerbaidzhan ja Kroatia.

CEVin toimet eivät toistaiseksi vaikuta Suomen naisten EM-karsintaohjelmaan. Tällä tietoa EM-karsintaottelut käynnistyvät elokuussa.

Aleksandar Boricic, CEVin puheenjohtaja, korostaa, ettei ratkaisu syntynyt helposti.

– Päätös oli vaikea ja tuskallinen. Se tehtiin pelaajien, toimitsijoiden ja fanien terveyden takia. Seuraamme kriisitilannetta ja etsimme kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja, Boricic kommentoi CEVin tiedotteessa.

Tiistaisen päätöksen myötä CEV hyllyttää myös eurocupit eli Mestarien liigan, CEV Cupin ja Challenge Cupin. Ainoa poikkeus on CEV Cupin välierä, jossa kohtaavat Lokomotiv Novosibirsk ja Pietarin Zenit. Ottelut on määrä pelata 19. ja 26. maaliskuuta. Zenitiä valmentaa Tuomas Sammelvuo.

Kuten kansainvälinen lentopalloliitto FIVB tiedotti äskettäin, kesäliigojen ykköstaso Volleyball Nations League siirtyy alkukesältä syksylle. Muuttuneen suunnitelman mukaan VNL pelataan olympiakisojen päätyttyä. Jos olympia-aikataulu ei muutu, lentopalloturnaus Tokiossa käydään 25. elokuuta – 9. syyskuuta.