Taas tuli häijy loukkaantuminen, mutta Akaa-Volley vannoo tappelevansa jokaisesta pallosta

Kuva: Akaa-Volley

Lentopallon miesten Mestaruusliigan välierissä Akaa-Volley ja VaLePa esittivät varsinaisen trillerin keskiviikkona. VaLePa siirtyi ottelusarjassa johtoon 2-0 vietyään jännityskamppailun Toijalassa erin 3-2. Jatka lukemista ”Taas tuli häijy loukkaantuminen, mutta Akaa-Volley vannoo tappelevansa jokaisesta pallosta”

Paha loukkaantuminen Akaa-Volleyn riesana välierien alla

Kuva: Akaa-Volley

Akaa-Volley etenee ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan lentopallon mitaliotteluihin, mutta passari Anton Välimaan loukkaantuminen huolettaa.

Välimaa loukkaantui keskiviikkona puolivälieräottelussa Raision Loimu – Akaa. Akaa-Volley kertoo tiedotteessaan, että ”passarin peukalo vääntyi pahasti torjunnassa”.

Välimaa ei palannut kentälle. Passivastuun kamppailun loppuun asti kantoi nuori Saku Tuomivaara.

Keskiviikkona Akaa voitti Loimun vieraissa erin 3-1 ja vei puolivälieräsarjan nimiinsä otteluvoitoin 3-1. Tuomivaarakin piti päänsä kylmänä.

– Kyllähän pleijareissa on erilainen tunnelma kuin runkosarjapeleissä. Mutta ei jännittänyt kahden ensimmäisen pallon jälkeen, Tuomivaara kertoi.

Välimaa siirtyi Akaaseen täksi kaudeksi tehtyään itselleen nimeä Kokkolan Tiikereissä. Akaan olisi saatava paras miehistö jalkeille, sillä välierävastustaja on hallitseva Suomen mestari VaLePa.

– Hyvillä mielin Sastamalaan mennään. Onpahan lyhyt pelimatka, VaLePassakin vaikuttanut Akaa-valmentaja Olli Kunnari sutkautti.

Loimulta komea kausi

Raision Loimu pelasi parhaan kautensa pitkään aikaan. Päävalmentaja Aitor Barreros nosti positiiviset asiat esiin putoamisesta huolimatta.

– Pelasimme hienon kauden ja pelasimme laadukasta lentopalloa. Mutta tärkeintä on se, että nuoret pelaajat menivät eteenpäin. Ensi vuoden pudotuspeleissä nämä pelaajat ovat taas vähän kokeneempia, Barreros kommentoi.

Loimun kapteeni Väinö Rahko ei peitellyt pettymystään, mutta hänkin näki kauden myönteiset merkit.

– Harmittaa oikein jumalattomasti. Hävittiin aika lailla kaikessa tänään. Akaa oli paljon kärsivällisempi joukkue. Paljon enemmän kuitenkin jäi kaudesta käteen kuin viime kaudesta. Oli tosi hyvä kausi, mutta mitalin olisin tällä kaudella halunnut. Meillä oli sellainen rosteri, että se olisi ollut mahdollista, näkee Rahko.

Miesten liigan välieräsarjat ovat Savo Volley – Hurrikaani-Loimaa ja VaLePa – Akaa Volley.

Lentopallon naisten Mestaruusliigaan on varmistunut välierä LP Viesti – LP Kangasala. Runkosarjavoittaja Pölkky Kuusamo kohtaa joko Hämeenlinnan Lentopallokerhon tai OrPon.

Lentopallon miesten Mestaruusliiga 2022, välierät

Savo Volley – Hurrikaani-Loimaa

VaLePa – Akaa-Volley

Lentopallon naisten Mestaruusliiga 2022, välierät

Pölkky Kuusamo – Hämeenlinna/OrPo

LP Viesti – LP Kangasala