Lentopallon naisten EM-kisat 2019: näin pelataan

Kuva: CEV.eu

Perjantaina alkavat lentopallon naisten EM-kisat. Mukana on 24 maanosan valiota – myös Suomi ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.

EM-lopputurnauksen neljä alkulohkoa pelataan Turkissa, Puolassa, Unkarissa ja Slovakiassa.

Suomi kamppailee A-lohkossa Turkissa vastustajinaan Bulgaria, Ranska, Kreikka, Serbia ja järjestäjämaa Turkki. Pelipaikka on Turkin pääkaupunki Ankara.

Kaikkien alkulohkojen neljä parasta – eli kaikkiaan 16 joukkuetta – etenevät pudotuspeleihin. Neljännesvälierissä lohkon A jatkajat saavat vastustajat C-lohkosta. Samaan tapaan pelaavat ristiin lohkot B ja D.

Näin ollen Suomen mennessä jatkoon ensimmäinen pudotuspelivastustaja tulee ryhmästä Unkari, Azerbaidzhan, Kroatia, Viro, Unkari, Romania ja Hollanti.

Neljännesvälierät pelataan kaikissa neljässä järjestäjämaassa. Puolivälierissä pelipaikat ovat Turkin Ankara ja Puolan Lodz. Välierät sekä mitaliottelut kamppaillaan Ankarassa.

Lentopallon naisten Euroopan mestari on selvillä sunnuntaina 8. syyskuuta. Kisojen neljälle parhaalle joukkueelle kertyy 17 päivässä kaikkiaan yhdeksän ottelua.

Maailmanmestari Serbia puolustaa myös Euroopan mestaruutta. EM-kisoissa 2017 hopeaa saavutti Hollanti ja pronssia Turkki.

Lentopallon naisten EM-kisat 2019, lohkojako

Ankara, lohko A: Suomi, Turkki, Bulgaria, Ranska, Kreikka, Serbia

Lodz, lohko B: Puola, Belgia, Italia, Portugali, Slovenia, Ukraina

Budapest, lohko C: Unkari, Azerbaidzhan, Kroatia, Viro, Unkari, Romania, Hollanti

Bratislava, lohko D: Slovakia, Valko-Venäjä, Saksa, Venäjä, Espanja, Sveitsi

Suomen joukkue, lentopallon naisten EM-kisat 2019

Passarit: Kaisa Alanko, Katja Kylmäaho

Yleispelaajat: Saara Esko, Salla Karhu, Suvi Kokkonen, Noora Kosonen, Emmi Riikilä

Hakkuri: Piia Korhonen

Keskitorjujat: Anna Czakan, Roosa Laakkonen, Michaela Madsen, Laura Pihlajamäki

Liberot: Roosa Koskelo, Tiiamari Sievänen

Päävalmentaja: Tapio Kangasniemi

Suomen otteluohjelma, lentopallon naisten EM-kisat 2019, alkulohko, Ankara

Perjantai 23.8. Suomi-Serbia
Lauantai 24.8. Suomi-Turkki
Sunnuntai 25.8. Suomi-Kreikka
Tiistai 27.8. Suomi-Ranska
Torstai 29.8. Suomi-Bulgaria

Lentopallon naisten EM-kisat 23.8.–8.9.2019, ohjelma

23.–29.8. alkulohkot (Ankara, Lodz, Budapest, Bratislava)
1.9. neljännesvälierät
4.9. puolivälierät (Ankara ja Lodz)
7.9. välierät (Ankara)
8.9. loppuottelu ja pronssiottelu (Ankara)