Selvennys lentopallon EM-kisojen näkymisestä televisiossa

Kuva: FIVB

Lentopallon miesten EM-kisoissa alkavat pudotuspelit. Otteluita näkyy niin perinteisessä televisiossa kuin netissä.

Verojen maksamiselle saadaan vastinetta, sillä valtionyhtiö Yle näyttää myös Suomen pudotuspeliottelut suorina lähetyksinä sekä TV2:ssa että nettipalvelu Yle Areenassa.

Lauantaina kello 20.30 alkaen Suomi pelaa Ranskaa vastaan neljännesvälieräottelussa.

Lisäksi ohjelmassa ovat välierä- ja mitaliottelut.

Alkulohkon ottelut Suomi pelasi Slovenian Ljubljanassa. Pohjois-Makedonian lisäksi vastustajat olivat Turkki, Venäjä, Valko-Venäjä ja Slovenia. Suomi sijoittui neljänneksi ja eteni pudotuspeleihin.

Kaikkien alkulohkojen neljä parasta – eli kaikkiaan 16 joukkuetta – etenevät pudotuspeleihin. Neljännesvälierät ja puolivälierät pelataan kaikissa neljässä järjestäjämaassa. Välierät kamppaillaan Pariisissa ja Ljubljanassa, mitaliottelut Pariisissa.

Lentopallon miesten Euroopan mestari on selvillä sunnuntaina 29. syyskuuta.

Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjä puolustaa Euroopan mestaruutta. EM-kisoissa 2017 hopeaa saavutti Saksa ja pronssia Serbia.

Lentopallon EM-kisat 2019, lohkojako

Lohko A, Ranska: Ranska, Bulgaria, Kreikka, Italia, Portugali, Romania

Lohko B, Belgia: Belgia, Itävalta, Saksa, Serbia, Slovakia, Espanja

Lohko C, Slovenia: Slovenia, Suomi, Venäjä, Valko-Venäjä, Turkki, Pohjois-Makedonia

Lohko D, Hollanti: Hollanti, Tshekki, Viro, Montenegro, Puola, Ukraina

Lentopallon EM-kisat 12.–29.9.2019, ohjelma

12.–19.9. alkulohkot
21.–22.9. neljännesvälierät
23.–24.9. puolivälierät
26.–27.9. välierät (Pariisi ja Ljubljana)
28.9. pronssiottelu (Pariisi)
29.9. loppuottelu (Pariisi)