Suomen otteluohjelma lentopallon MM-kisoissa

Kuva: CEV.lu

Suomen miesten maajoukkue pelasi toista kertaa perättäin lentopallon MM-kisoissa.

Bulgarian Varnassa pelatussa alkulohkossa Suomen vastustajat olivat Bulgaria, Kuuba, Puola, Puerto Rico ja Iran. Suomi selviytyi jatkoon voitettuaan Kuuban ja Puerto Ricon.

Alkulohkoissa, joita oli neljä kappaletta, pelattiin yksinkertainen sarja. Ottelukierrosten jälkeen kaikkien lohkojen neljä parasta jatkoivat kisataipaleitaan. Lentopallon MM-kisojen formaatti tietää sitä, että pisimmälle meneville kertyy runsaassa kahdessa viikossa peräti 12 ottelua.


Suomen otteluohjelma kehkeytyi erikoiseksi. Avauskamppailun jälkeen tuli neljä välipäivää otteluista, ja sen jälkeen seurasi kolme ottelua kolmessa päivässä. Iran-ottelu tiistaina 18. syyskuuta päätti Suomen alkulohkomittelöt.

Toisella kierroksella Suomi pelasi Italiaa, Hollantia ja Venäjää vastaan. Jatkolohko käytiin Milanossa, Italiassa.

MM-kisoissa 2014 Suomi sijoittui yhdeksänneksi. Sijoitus on maamme historian paras. Tämän vuoden kisoihin Suomi selvitti tien voittamalla karsintalohkonsa ylivoimaisesti.


Yle näytti Suomen ottelut suorina lähetyksinä sekä televisiossa että internetpalvelussaan Areenassa.

Suomen otteluohjelma ja tulokset lentopallon MM-kisoissa 2018

Sunnuntai 9.9. kello 20.40 Suomi-Bulgaria 0-3

Perjantai 14.9. kello 17.00 Suomi-Kuuba 3-1

Lauantai 15.9. kello 20.30 Suomi-Puola 1-3

Sunnuntai 16.9. kello 17.00 Suomi – Puerto Rico 3-2

Tiistai 18.9. kello 17.00 Suomi-Iran 2-3

MM-kisojen toisen kierroksen ottelut

Perjantai 21.9. kello 22.15 Suomi-Italia 0-3

Lauantai 22.9. kello 18.00 Suomi – Hollanti 1-3

Sunnuntai 23.9. kello 18.00 Suomi – Venäjä 0-3