Neljä ulkomaalaispelaajaa lähtenyt liigasta, mutta LP Viesti yrittää vielä kerran

Kuva: CEV.lu

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa pelaava LP Viesti on ottanut testiin ukrainalaisen keskitorjujan Anna Magerovan.

LP Viesti kertoo verkkosivuillaan, että Magerovan testi kestää noin viikon. Sen jälkeen päätetään, tehdäänkö varsinainen sopimus.

Magerova, 32 vuotta ja 191 senttimetriä, on ollut voittamassa muun muassa kotimaansa mestaruutta ja cupia. Lisäksi pelikokemusta on Azerbaidzhanista, Israelista, Kazakstanista, Slovakiasta ja Romaniasta.

Testipelaaja on Viestin tuoreen passarihankinnan Kris Jagubovan joukkuetoveri viime kaudelta.

Suomen hallitsevalla hopeamitalistilla LP Viestillä on tarvetta keskitorjujalle, koska Eeva Puukan ja Dubravka Rakicin pelit tyssäsivät loukkaantumisiin.


Varsinkin naisten liigassa ulkomaalaiset pelaajat näyttelevät tärkeitä rooleja. Usein pelaajakiinnitykset joudutaan tekemään puutteellisen informaation varassa. Tällä kaudella onkin jo neljä ulkomaalaispelaajaa vaihtanut maisemaa ennen aikojaan.

Pölkky Kuusamo antoi ruotsalaiselle passarille Fanny Anderssonille lähtöpassit jo ennen kauden alkua. Nurmon Jymyn ja yhdysvaltalaisen Sydney Busan tiet erosivat pian pelien alettua.

Äskettäin LP Kangasala ilmoitti, ettei Taija Thomas jatka joukkueessa. Trinidadista ja Tobagosta kotoisin oleva pelaaja ei osoittautunut sopivaksi joukkueen tarpeisiin.

LP Viesti puolestaan testasi azerbaidzhanilaista keskitorjujaa Ksenia Pavlenkoa. Hänen kanssaan ei syntynyt varsinaista sopimusta.


Kun naisten Mestaruusliiga on edennyt hieman runsaan kuukauden, viidestä pelipaikkakohtaisesta tilastosta kolmessa on ulkomaalaispelaaja kärjessä: yleispelaaja Adeja Lambert (Pölkky), hakkuri Kertu Laak (LP Viesti) ja keskitorjuja Jonna Wasserfaller (Pölkky).

Lentopallon Mestaruusliiga ei aseta rajaa sille, montako ulkomaalaista pelaajaa joukkueissa on.