Lentopallon MM-kisojen formaatti ja karsinnat muuttuvat

Suomen miehet yrittävät kolmansiin perättäisiin MM-kisoihinsa. Kuva: FIVB

Seuraavat lentopallon MM-kisat pelataan hieman uudistuneella formaatilla. Muutos on luvassa myös MM-karsintoihin.

Lentopallon MM-kisoihin 2022 pääsee 24 maata. Merkittävä muutos tulee lopputurnauksen alkulohkoihin: nyt pelataan kuudessa neljän joukkueen vahvuisessa alkulohkossa. Aiemmin on pelattu neljä kuuden joukkueen lohkoa.

Alkulohkoista 16 joukkuetta etenee jatkolohkoihin. Neljästä jatkolohkosta etenevät kuusi parasta joukkuetta kolmanteen vaiheeseen ja edelleen mitaliotteluihin.

MM-kisojen järjestäjämaat ja hallitsevat maailmanmestarit saavat automaattisesti paikat lopputurnaukseen. Lisäksi maantieteellisten pääliittojen (Eurooppa, Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka, NORCECA) vuoden 2021 mestaruuskisoista (esim. EM-kisat) kaksi parasta saavat paikat.

Loput paikat ratkeavat MM-karsinnoissa. Niihin osallistuvat maailmanlistan 24 parasta, vielä MM-paikatta jäänyttä maata.

Muutokset MM-kisojen formaattiin ja karsintoihin koskevat sekä miesten että naisten lentopalloa. Kansainvälinen lentopalloliitto FIVB tiedotti muutoksista tiistaina.

Vuonna 2022 miesten MM-kisat pelataan Venäjällä. Tapahtumapaikkakunniksi ovat varmistuneet Moskova, Pietari, Kaliningrad, Krasnojarsk, Kazan, Jekaterinburg, Ufa ja Novosibirsk. Naisten MM-kisat järjestävät Hollanti ja Puola.

Suomen miehet ovat pelanneet MM-kisoissa kahdeksan kertaa ja kahdesti perättäin (2014 ja 2018). Naisilla on yksi MM-kisaesiintyminen (1978).

Tällä hetkellä Suomen miesten maailmanlistasijoitus on 19:s, joten mahdollisuudet MM-karsintoihin ovat hyvät. Suomen naiset ovat sijalla 66. Viime vuosien trendi on tosin ollut varsin positiivinen.