Lentopallon EM-kisat: Suomen pelaajien kouluarvosanat

Kuva: CEV.eu

Lentopallon naisten EM-kisoissa Suomen taival päättyi alkulohkoon, mutta kokonaisesitys jäi reilusti plussan puolelle.

Suomen suoritukset, erityisesti kahden erän nappaaminen kovatasoiselta Turkilta, todistivat, että parhaimmillaan joukkue pystyy pelaamaan erittäin korkealla kansainvälisellä tasolla.

Eheys ja suoritusvarmuus jäävät kuitenkin vielä huippumaiden vastaavista. Joukkue, joka yhtenä päivänä haastoi EM-pronssimitalistin, hävisi seuraavana keskinkertaiselle Kreikalle.

On kiehtovaa, kuinka nuori porukka valmentaja Tapio Kangasniemellä on käsissään. Saara Esko, 39, kävi vielä kerran näyttäytymässä, mutta muista EM-pelaajista kukaan ei ole vielä ehtinyt 30 ikävuoteen. Ja uusia nuoria on tulossa.

EM-kisojen alla kirjoitimme, että Suomen lentopallo janoaa nyt hyviä uutisia, ja sellaisia naiset lähtevät kisoista hakemaan. Ainoa varsinainen huono uutinen oli Emmi Riikilän loukkaantuminen, mutta hyviä uutisia totisesti ropisi.

Kisojen jälkeen voi vakavalla naamalla ja realistisesti sanoa, että Suomella on eväät arvokisojen vakiokävijäksi. EM-kisat 2021, MM-kisat 2022… olympialaiset 2024?

Ennen suurempia sankaritekoja luodaan vielä yksi katsaus taaksepäin ja jaetaan EM-päästötodistukset Suomen tiimille.

Piia Korhonen 9

Suomen joukkueesta selkeimmin kansainvälisen tason pelaaja. Viimekesäinen loukkaantuminen ja pitkittynyt sairausloma ovat kasvattaneet luonnetta. Hykerryttävää on ajatella, kuinka kovaksi hakkuriksi 22-vuotias vielä kehittyy. EM-kisoissa kärsi oman joukkueen huonosta vastaanotosta, ja passimäärät varsinkin Ranska- ja Kreikka-otteluissa jäivät liian alhaisiksi. Hyökkäyspelin johtohahmo Suomen maajoukkueelle vielä moneksi, moneksi vuodeksi.

Roosa Laakkonen 9–

Kisojen todellinen yllätyspommi Suomelle, yksi alkulohkojen parhaista torjujista. Keskitorjujan on määrä palata Mestaruusliigaan ja LP Kangasalaan. Mielenkiintoisia liigaotteluita tulossa – ellei sitten sopiva ulkomaalaisjoukkue ilmaannu apajille.

Roosa Koskelo 8,5

Timantinkova libero, joka sai nyt vastuuta tasoaan vastaavasti. Bulgaria-ratkaisuottelussa oikeastaan ainoa suomalaisonnistuja. Bundesliigan mestari on niin tunnettu pelaaja, että useat vastustajat osasivat kiertää hänet aloitussyöttötilanteissa. Kisojen aikana sattui vain muutamia heikompia hetkiä.

Michaela Madsen 8

Vihdoin näyttävä paluu maajoukkueeseen. Asennetta sekä torjunta- ja hyökkäysvoimaa piisaa. Turhan pehmeä aloitussyöttö ja Bulgaria-ratkaisupelin epäonnistuminen syövät arvosanaa. Eiköhän löydy työnantaja alkavaksi kaudeksi?

Kaisa Alanko 8–

Vaasalainen on tasonsa osoittanut passari, mutta käy edelleen opintietä. Viimeistään Kreikka- ja Ranska-ottelujen jujufestivaalien jälkeen Alanko tiedostaa, että ahtaissa paikoissa on haettava rohkeammin hakkuria tai vaikkapa pipe-hyökkäystä. Alanko otti muutaman makean torjunnankin, vaikka on verrattain lyhyt pelaaja.

Suvi Kokkonen 7

Hyökkäyspeliin on tullut kosolti päättäväisyyttä ja voimaa, myös aloitussyötössä on uutta juonikkuutta. Asenne ja tahtotila kohdillaan. Aloitussyötön vastaanotossa on toisaalta hurjasti tekemistä. Mutta toki 19-vuotiaalla aikaa riittää. Kansainvälisille ammattilaiskentille viimeistään vuoden kuluttua.

Salla Karhu 7

Erityisesti Kreikka ja Ranska pystyivät hyödyntämään Karhun heikkoa vastaanottoa ja siten sumputtamaan Suomen hyökkäyspelin hänen tontilleen nelospaikalle. Se tiesikin hurjasti hyökkäystyötä, jonka pelaaja hoiti lähinnä jujuttamalla. Vaikka pisteitä kertyi tässä turnauksessa paljon, hänen yleispelaajapanoksensa ei ole sellainen, jolle Suomi voisi rakentaa tulevaisuuttaan. Aloitussyötöt mainioita.

Vähän peliaikaa: Katja Kylmäaho (kelvollinen varapassari), Laura Pihlajamäki (luottopelaaja, vaihteeksi sivuroolissa), Anna Czakan (vaikeita aloitussyöttöjä), Saara Esko (henkinen tuki), Emmi Riikilä (loukkaantui), Noora Kosonen (kuntoutuu, lähivuosien toivo yleispelaajatontille), Tiiamari Sievänen (oiva libero)

Lentopallon naisten EM-kisat 2019 – neljännesvälierät

Puola-Espanja
Saksa-Slovenia
Serbia-Romania
Turkki-Kroatia
Italia-Slovakia
Venäjä-Belgia
Hollanti-Kreikka
Azerbaidzhan-Bulgaria