Oulun Ettan pelaamista ei ole nyt kiva katsoa, mutta usko omaan tekemiseen on avain uuteen tulemiseen

Kuva: Erkki Kuoksa

Lentopallon hallitseva SM-hopeamitalisti, oululainen Etta, on ajautunut odotetusti pelillisiin ongelmiin uudella kaudella. Valmentaja Olli Kuoksa myöntää pulmat, mutta peräänkuuluttaa uskomista omaan tekemiseen.

Sunnuntaina Etta kärsi neljännen perättäisen tappionsa Kokkolan Tiikerien haettua täydet sarjapisteet 3-0-tuloksella. Kuoksa antoi täyden tunnustuksen erityisesti Tiikerien oivalliselle puolustuspelaamiselle.

– Omaa peliä ei ollut ihan niin kiva katsoa. Ei ero loppujen lopuksi ollut niin suuri, vaikka tulos oli 3-0. Hieno oppi meille, mitä pitää tehdä tulevaisuudessa. Kissaa pöydälle vaan, Kuoksa sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Ei oikein uskota, että oma tekeminen riittää. Välillä tulee hirveä kierre, kun tulee pakko vaan lyödä kovempaa. Sitten hajoaa oma suorittaminen, kun mennään pois normaalista.

Ettan passari Lasse Jylhä pysyy tyynenä, vaikka sunnuntaina suoritustaso jäi riittämättömäksi.

– Aika selkeästi jalkoihin jäätiin. Päät painuivat alaspäin liian nopeasti, mutta en ole huolissani joukkueesta, kommentoi Jylhä.

Kuoksan valmennuksessa Etta teki tasaisen varmaa nousua vuosien ajan, kunnes viime kaudella esitykset olivat sensaatiomaisen hyvät. Kovempi löytyi vasta Mestaruusliigan finaalisarjassa, jossa VaLePa oli parempi suoraan neljässä kamppailussa.

Täksi kaudeksi Etta meni lähes tyystin uusiksi. Passari Niko Haapakoski, hakkuri Joonas Jokela ja yleispelaaja Antti Ronkainen lähtivät ulkomaille, yleispelaaja Eetu Pennanen Akaa-Volleyn joukkueeseen. Luottolibero Anssi Hakala puolestaan lopetti uransa.

Kuluvalta Mestaruusliigan kaudelta Ettalla on kolme voittoa ja 11 tappiota. Alkaneella, viikon mittaisella tuumaustauolla on synnyttävä uuden tulemisen ainekset, sillä joulukuun neljässä ensimmäisessä kamppailussa vastaan tulee kolme joukkuetta liigan kärkinelikosta.

Lentopallon Mestaruusliiga 22.–24.11.2019

Perjantai

Savo-Hurmos 3-1

Lauantai

Hurrikaani-Lakkapää 3-0
VaLePa-Ducks 3-0

LiigaPloki-OrPo 3-0
Vampula-Hämeenlinna 3-1
Puijo-Kangasala 1-3

Sunnuntai

Etta-Tiikerit 0-3
Loimu-Lakkapää 3-1

Jymy-Puijo 3-1