EM-kisojen kotijoukkueelle ruotsalaista sokkihoitoa

Neljännesvälierät jatkuivat lentopallon naisten EM-kisoissa 2026 maanantaina. Jatkoon pääsivät Italia, Puola, Alankomaat ja Ruotsi.

Tshekki lähti otteluun ennakkosuosikkina, mutta joutui taipumaan kotikentällään Ruotsille suoraan tuloksella 3-0. Ruotsin naisten maajoukkue eteni EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon vasta toisen kerran historiassaan. Ensimmäinen puolivälieräesiintyminen koettiin vuonna 2021.

Ruotsi oli erissä parempi pistein 25-19, 25-23 ja 25-21. Brnon hallissa oli paikan päällä 5 021 katsojaa.

Hakkuri Isabelle Haak oli ykköstähti Ruotsin vuoden 2021 historiallisella EM-taipaleella, ja nyt viisi vuotta myöhemmin vauhti vain kiihtyy. Tshekki-ottelussa Ruotsin sadasta hyökkäyspaikasta peräti 53 suuntautui Haakille. Hakkuri teki 31 pistettä ja levensi johtoaan turnauksen pistepörssissä.

– Tshekki teki näissä kisoissa hyvää työtä, ja yleisökin oli hienosti mukana. Olemme innoissamme jatkopaikasta, ja itse olen tytöistä tosi ylpeä, Haak sanoi Eurovolley.tv:n suorassa lähetyksessä.

Aivan yksin Haak ei joutunut ahkeroimaan. Vilma Julevik syötti kolme ässää ja Hanna Hellvig kaksi. Suomenkin liigakentiltä tuttu keskitorjuja Linda Andersson puolestaan juhli ottelun parhaana kolmea blokkipistettä.

– Tänään kaikki erät olivat vaikeita. Viimeisessä erässä hyvät aloitussyötöt olivat pelastuksemme, Haak arvioi.

Haak, 27, kuuluu maailman parhaisiin hyökkääviin pelaajiin. Seurajoukkuetasolla – erityisesti turkkilaisessa VakifBank Istanbulissa ja italialaisessa Coneglianossa – hän on saavuttanut käytännössä kaiken mahdollisen. Paljolti hänen ansiostaan ruotsalainen lentopalloilu on saanut hienoa nostetta; nytkin Ruotsi sai järjestettäväkseen yhden EM-kisojen alkulohkoista.

Puolivälierävastustaja ei voisi juuri kovempi olla, sillä Ruotsi saa vastaansa Italian. Italia on hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja. Maanantaisessa ottelussaan Italia kaatoi Bulgarian 3-0.

Kaksi paikkaa puolivälieriin vielä avoinna

Myös Puola hoiti osuutensa 3-0-voitolla (vastassa Portugali), mutta Alankomaiden ja Slovenian välille kehkeytyi huikea jännitysnäytelmä. Slovenia pakotti ottelun täyteen viiteen erään vietyään neljännen setin lukemin 31-29. Ratkaisuerässä Alankomaat oli pistein 15-9 vahvempi.

– Emme takertuneet niihin hukattuihin mahdollisuuksiin, joita neljännen erän lopulla oli. Mikä tahansa joukkue vastaan tuleekin, tavoitteemme ovat aina korkealla. Olemme valmiina panemaan kaiken peliin, Alankomaiden Elles Dambrink kommentoi.

Neljännesvälierät pelataan loppuun tiistaina. Viimeiset kamppailut ovat Belgia-Saksa ja Turkki-Azerbaidzhan. Lentopallon miesten EM-kisat käynnistyvät 9. syyskuuta.

Kuva: Volleyball World

Lentopallomaailman viidestä pääalueesta kahdella on saatu mestaruusturnaukset pakettiin. Thaimaa voitti Aasian mestaruuden. Kanada oli paras NORCECA:n (Pohjois- ja Keski-Amerikka sekä Karibia) kisoissa. Afrikan kisat ovat käynnissä, kun taas Etelä-Amerikassa päästään vauhtiin myöhemmin syyskuussa.