Suomelta ponnekasta peliä ja uuvahtaminen – Hollanti käveli voittoon

Kuva: FIVB

Hollanti voitti Suomen lentopallon MM-kisoissa erin 3-1 lauantaina. Milanossa käyty ottelu kuului kisojen toiseen kierrokseen.

Lopputulos varmistui pistein 25-19, 23-25, 25-16 ja 25-13.

Asennoituminen tiukan alun jälkeen (erät 1-1) ratkaisi ottelun Hollannille. Oranssipaitainen joukkue tuli kolmanteen erään huomattavasti latautuneempana ja eteni lopulta selkeään otteluvoittoon. Lentisäijiltä löytyi puhtia ja hyviä suorituksia, muttei riittävästi.


Suomen avauskokoonpanossa pelasivat passari Eemi Tervaportti, hakkuri Urpo Sivula, keskitorjujat Markus Kaurto ja Sauli Sinkkonen, yleispelaajat Elviss Krastins ja Niko Suihkonen sekä libero Lauri Kerminen.

Peliaikaa saivat myös Tommi Siirilä, Mikko Esko, Antti Ronkainen ja Niklas Breilin.

Perjantaisen Italia-ottelun tavoin hakkuri Sivula pelasi erinomaista hyökkäyspeliä (23 pistettä, tappoprosentti 57), mutta riittäviä apuja ei kuulunut. Nimir Abdel-Aziz toimi odotetusti Hollannin tulenjohtajana (22 pistettä).


Toiselle kierrokselle eli maailman 16 parhaan joukkoon Suomi selviytyi sijoituttuaan alkulohkossaan neljänneksi. Tuomas Sammelvuon valmentaman Suomen osalta lentopallon MM-kisat päättyvät sunnuntaiseen Venäjä-otteluun.

Lentopallon MM-kisat 22.9.2018

Suomi-Hollanti 1-3
Italia-Venäjä

Iran-Kanada 2-3
Serbia-Argentiina 3-0
Australia-Belgia 0-3
Bulgaria-USA
Puola-Ranska
Slovenia-Brasilia