Suomen miehet lentopallon EM-kisoihin – ratkaisuottelussa ylivoimainen voitto

Kuva: FIVB

Suomen miehet ovat selvittäneet tien lentopallon EM-kisoihin 2019.

Lopputurnauspaikan varmisti sunnuntainen kotivoitto Tanskasta. Tuomas Sammelvuon valmentama Suomi vei EM-karsintaottelusta täyden pistepotin erin 3-0.

Pisteet Mikkelissä käydyssä kamppailussa kirjattiin 25-13, 25-13 ja 25-20.


Avauskokoonpanossa Suomella pelasivat passari Eemi Tervaportti, hakkuri Olli-Pekka Ojansivu, yleispelaajat Antti Siltala ja Antti Ronkainen, keskitorjujat Tommi Siirilä ja Sauli Sinkkonen sekä libero Lauri Kerminen.

”Lelu” Ojansivu palasi maajoukkueeseen ja lupasi antaa kaikkensa menestyksen eteen. Mikkelissä hän antoi vastinetta puheilleen ja teki ottelun parhaana 24 pistettä. Hän viimeisteli yli puolet Suomen hyökkäyspisteistä.

Siirilä noteerautti ottelun parhaana neljä torjuntapistettä. Eniten aloitussyötön vastaanottoja kertyi Ronkaiselle.

Mikkelin-ottelu oli Suomen viimeinen karsinnoissa. EM-karsintalohkon voittaa Romania, ja Suomi tulee toiseksi. Koska Suomi sijoittuu viiden parhaan lohkokakkosen joukkoon* (lohkoja on kaikkiaan seitsemän), tie lopputurnaukseen on auki.


Suomen miehille EM-kisaedustuksesta tulee jo kuudestoista. Lisäksi Suomi on pelannut kahdeksan kertaa lentopallon miesten MM-kisoissa. EM-kisat pelataan syyskuussa. Isäntämaat ovat Ranska, Slovenia, Belgia ja Hollanti.

Luvassa on suomalaisittain lentopallon supersyksy, sillä myös naiset valtasivat paikan EM-kisoihin.

Vähintään kaksi lohkokakkosta jää Suomen taakse. Lohkon B (Israel tai Latvia) ja lohkon G (Azerbaidzhan) kakkoset eivät voi ohittaa Suomea.