Viro iski lentopallohistoriaa

Kuva: CEV.lu

Pohjois-Eurooppa saa vahvan edustuksen lentopallon naisten EM-kisoihin. Sekä Suomi että Viro pelaavat lopputurnauksessa vuosimallia 2019.

Asia varmistui keskiviikkona EM-karsintojen viimeisellä ottelukierroksella. Viro voitti Suomen erin 3-1 Hämeenlinnassa käydyssä ottelussa.

Viro etenee naisten EM-kisoihin ensimmäistä kertaa. Se tekee sankaritekonsa komeasti, sillä keskiviikkoinen, täysi pistepotti varmisti sille lohkon voiton. Suomi sijoittuu toiseksi neljän voiton ja kahden tappion saldolla.


Avauskokoonpanossa Suomella pelasivat passari Kaisa Alanko, hakkuri Nelli Rantanen, yleispelaajat Suvi Kokkonen ja Jessica Kosonen sekä keskitorjujat Daniela Öhman ja Roosa Laakkonen. Liberona hääri Hillaelina Hämäläinen.

Toisesta erästä lähtien Michaela Madsen pelasi avauskokoonpanossa Öhmanin tilalla. Neljännessä erässä samaisen paikan otti Laura Pihlajamäki.

Suomen Mestaruusliigasta tutut Kertu Laak (LP Viesti) ja Nette Peit (LP Kangasala) pelasivat Viron avauksessa. Yleispelaaja Kristiine Miilen oli ottelun tuotteliain 21 pisteellään.


Karsintalohkossa pelasivat myös Tshekki ja Ruotsi. Kolmanneksi sijoittunut Tshekki ja jumboksi jäänyt Ruotsi karsiutuivat.

EM-kisapaikka varmistui Tapio Kangasniemen valmentamalle Suomelle jo elokuussa neljän voiton myötä. Edessä on upea arvokisavuosi, sillä EM-kisoissa pelaavat myös Suomen miesten maajoukkue ja alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.