Miki Jauhiaisen kausi voitolla käyntiin – lentopallouutisia Yhdysvalloista

Featured Video Play Icon

Yli 4 000 katsojaa todisti Miki Jauhiaisen ja hänen edustamansa BYU Cougarsin kauden avausottelua Pohjois-Amerikan yliopistoliigassa. Cougars voitti Ohio Staten kotonaan erin 3-0.

Keskitorjuja Jauhiainen pelasi kaikissa kolmessa erässä ja sai tililleen kaksi torjuntapistettä.

Suomen maajoukkueessakin piipahtanut Jauhiainen pelaa BYU Cougarsissa kolmatta kauttaan. Viime kaudella Cougars eteni yliopistoliigan välieriin. Nyt joukkue pelaa viitosrankattuna.

Yliopistolentopalloa organisoi Pohjois-Amerikan yliopistourheiluliitto NCAA.


Ammattilaispelaaja Matt Anderson sai Yhdysvalloissa vuoden lentopalloilijan palkinnon. Hänelle kunnia tuli jo viidennen kerran.

Viime vuonna Anderson, 31, oli voittamassa USA:lle pronssia niin MM-kisoissa kuin kansainvälisessä huippuliigassa (Volleyball Nations League). MM-kisoissa hänet valittiin turnauksen parhaaksi hakkuriksi.

– Vuonna 2019 lähdemme maajoukkueen kanssa taistelemaan paikasta olympialaisiin. Meidän on annettava kaikkemme, sillä otteluohjelma on taas täpösen täynnä, Venäjällä Kazanin Zenitiä edustava Anderson kommentoi.


Yhdysvalloissa pelataan tätä nykyä myös ammattilaisliigaa. National Volleyball Association, NVA, lausui syntysanansa marraskuussa 2017. Tammikuussa pelattiin NVA:n historian ensimmäiset finaalit, ja mestariksi nousi Team Pineapple.

Indianan osavaltion Angolassa pelatussa loppuottelussa Pineapple voitti Arizona Sizzlen erin 3-0 (25-22, 25-16, 25-21).

Pineapplen kaiken kokenut passari Lloy Ball, 46, sai NVA:n parhaan pelaajan palkinnon. Ball on urallaan ollut voittamassa USA:lle muun muassa olympiakultaa ja maailmanliigaa.

USA on varsin kovatasoinen lentopallomaa. Se on miesten maailmanlistalla toisena. Suuret lajit baseballin ja amerikkalaisen jalkapallon tapaan ovat maassa kuitenkin niin vallitsevia, että muut saavat taistella olemassaolostaan – jalkapallossakin ammattilaisliiga perustettiin vasta vuonna 1993.

Toistaiseksi huippulentopallo on USA:ssa keskittynyt maajoukkuetoimintaan ja yliopistosarjoihin. Kun ammattilaisliigaa ei ole ollut, pelaajia on virrannut muihin maihin, muun muassa Suomeen.