Huippuhakkuri Mikko Oivanen siirtyy lentopallomestari VaLePaan

Kuva: FIVB

Huippulentopalloilija Mikko Oivanen siirtyy Suomen kentille ja VaLePan joukkueeseen.

VaLePa tiedotti hankinnastaan maanantaina.

Seuran suunnitelmana oli keväällä, että Aaro Nikula kehittyy kesän aikana maajoukkuekokemuksen myötä joukkueen ykköshakkuriksi. Paha loukkaantuminen alkukesän maajoukkueharjoituksissa sotki suunnitelmat. Toipuminen pelikuntoon vie pitkän ajan, ja toisaalta erityisesti Mestarien liigan tärkeät pelit käynnistyvät nopeasti. VaLePassa tuli tarve toiselle hakkurille.

Mikko Oivanen, 33, tähyili pelipaikkaa ulkomaan kentiltä. Kymmenen ulkomaan ammattilaiskauden jälkeen hänellä on selvä näkemys, että hän ei lähde maahan tai joukkueeseen, jonka olosuhteista ei ole täyttä varmuutta. Itsensä lisäksi Oivasen pitää ajatella myös perhettä.

– Ulkomailla olosuhteet harvemmin ovat paremmin mitä Suomessa. Tietysti Puola on eri asia. Siellä hommat toimivat ja kaikki on todella ammattimaista. Sanoisin, että Ranska ja Kreikka ovat Suomen tasoisia, Oivanen kommentoi.

– Kiinassa, Iranissa, Turkissa ja Qatarissa hommat olivat paljon vaikeimpia. Aika lailla itse sai hoitaa omat punttiohjelmat, kun valmentajaa ei ollut. Fyssareita ei ollut tai ne olivat niin huonoja, että oli pakko etsiä omia.

Asumisenkin kanssa on ollut välillä vähän niin ja näin. Oivanen kertoo, että esimerkiksi Kiinassa ei ollut lämmitystä lainkaan, ja talvella oli pakko ottaa hotellista huone.

– Kiinassa ei myöskään ollut monessa hallissa lämmitystä. Sellainen 5-10 astetta oli ihan tavallinen. Qatarissa melkein kaikkien hallien lattiat olivat betonia. Myös oma reenihalli on samanlainen.

Ratkaisu palata Suomeen oli lopulta luonteva.

– Mestaruusliigassa VaLePalla on kovat tulokset viime vuosilta. Joukkue on myös nyt tasokas. Turhaan sitä mitään muutakaan lähtee tavoittelemaan kuin sitä, mihin siellä on nyt totuttu. Mestarien liigassa on kovat karsinnat, mutta aina siinä mahdollisuudet on. Jos joukkue on kunnossa, niin uskoisin, että lohkovaiheeseen pääsy on hyvinkin lähellä.

Mikko Oivanen on kotoisin Huittisista ja Lauttakylän Lujan kasvatteja, joten seutu on tuttua. Oivasen veljekset Matti ja Mikko pelasivat ensimmäiset liigapelit VaLePassa keväällä 2004 Kuortaneen valmennuskeskuksen jälkeen.

– Paluu kotikonnuille on tietysti hienoa. Ulkomailla olo käy välillä pitkäksi. Sitä ongelmaa Suomessa ei ole. Tekemistä piisaa, perhettä ja kavereita on lähellä. Mukavampaa se on aina pelata, kun on tuttuja katsomossa. Uskon, että VaLePan peleihin tulee uusia katsojia Huittisten suunnasta, Oivanen mietiskelee.

Mikko Oivanen on pelannut Suomen lisäksi ammattilaisena Turkissa, Puolassa, Ranskassa, Qatarissa, Kiinassa, Iranissa ja Kreikassa. Vuonna 2018 Oivanen voitti Kreikan lentopallomestaruuden Olympiakosissa. Puolan kovassa liigassa hän on saavuttanut hopeaa ja pronssia. Oivasella on kaksi Suomen mestaruutta.

Maaotteluita Mikko Oivasella on 214. Vuonna 2007 hän oli verrattomassa hyökkäysvireessä, kun Suomi sijoittui sensaatiomaisesti neljänneksi EM-kisoissa.

Lähde: VaLePan tiedote