Venäjä arvioi lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuon aseman

Kuva: FIVB

Venäjän lentopalloliitto arvioi maajoukkueensa ja sen valmentajan Tuomas Sammelvuon aseman.

Uutistoimisto TASS kertoo, että Venäjän liitto tiedottaa johtopäätöksistään marraskuussa.

Sammelvuon valmentama Venäjä hävisi lentopallon EM-kisoissa yllättäen jo puolivälierissä. Maanantaisessa ottelussa Ljubljanassa kotijoukkue Slovenia oli erin 3-1 parempi.

Tulos ei tullut suunnattomana yllätyksenä, sillä Venäjä oli kärsinyt epätasaisuudesta kisojen ajan. Venäjä puolusti Euroopan mestaruutta.

– Vastustaja oli paljon parempi. Urheilu on mielenkiintoista. Ensin voitetaan helposti, sitten seuraavassa ottelussa on täyttä sotaa alusta alkaen, Sammelvuo kommentoi tappion jälkeen.

Venäjän maajoukkuekauteen on mahtunut enimmäkseen menestystä. Ensi töikseen Sammelvuo valmensi joukkueen huippuliiga Volleyball Nations Leaguen mestariksi. Elokuussa Venäjä täytti kauden päätavoitteensa ja varmisti paikan olympiakisoihin 2020.

Maajoukkuekausi jatkuu EM-kisojen jälkeen vielä maailmancupilla. Venäjä on yksi 12 osallistujasta.

EM-pettymyksen lisäksi tummia pilviä Venäjän ylle tuo uhka jäädä ilman osallistumisoikeutta olympialaisiin. Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada tiedotti maanantaina, että Venäjä saatetaan sulkea kaikesta huippu-urheilusta. Wada katsoo Venäjän harjoittaneen valtiojohtoista dopingjärjestelmää; epäselvyyksiä tutkitaan edelleen.

Tuomas Sammelvuo, 43, valmensi pitkään Suomen lentopallomaajoukkuetta. Hän luotsasi Suomen muun muassa MM-kisoihin kahdesti. Maaliskuussa Venäjän lentopalloliitto tiedotti pestanneensa Sammelvuon maajoukkueen päävalmentajaksi.

Suomea valmentaa nyt britti Joel Banks. EM-kisoissa hän johdatti Suomen päätavoitteeseen, pudotuspelipaikkaan.

Sammelvuolla on vuosien mittainen suhde Venäjään. Pelaajaurallaan hän esiintyi Venäjän liigassa. Kuzbass Kemerovon hän valmensi maan mestaruuteen viime keväänä. Maailmancupin jälkeen hänen on määrä aloittaa Pietarin Zenitin päävalmentajana.