Lentopallon naisten Mestaruusliiga: Joukkueiden joulutodistukset

Kuva: CEV.eu

LP Kangasala johti lentopallon naisten Mestaruusliigaa, kun sarja siirtyi joulutauolle.

Liigan kärkijoukossa komeilivat lisäksi Pölkky Kuusamo, LiigaPloki ja LP Viesti. LP-Vampula ja Hämeenlinnan Lentopallokerho pitävät tuntuvaa hajurakoa karsintaviivaan. OrPo, Nurmon Jymy, Woman Volley ja Puijo Wolley eivät ole vielä vakuuttaneet.

Seuraavassa Lentopallo.infon joulutodistus naisten Mestaruusliigan joukkueille.

10

LP Kangasala: Kun LiigaPloki porskutti sarjan kärjessä 13 otteluun asti, Kangasala teki taustalla hyvää työtä kuin vaivihkaa. Ja katso: Kangasala lähti joulunviettoon ykkösenä ja kahden pisteen erolla, vaikka otteluita oli yksi vähemmän kuin muilla kärkinelikon joukkueilla. Arttu Keräsen luotsaama Kangasala päätti syksyn loistavaan, kahdeksan ottelun mittaiseen voittoputkeen menettämättä yhtään sarjapistettä.

9

LiigaPloki: Nousutrendi tiedettiin, mutta liigan avaaminen 13 voitolla ylitti kaikki odotukset. Tiivistä joukkuepelaamista uuden valmentajan Alessandro Lodin johdolla. Joulukuu heitti Pihtiputaalle synkän varjon Salla Karhun ja Maddie Palmerin loukkaannuttua. Pölkky Kuusamo: Uudet hankinnat onnistuivat mainiosti. Adeja Lambertin ja Jonna Wasserfallerin jatkaminen erittäin tuntuva plussa. Vielä papukaijamerkki hyvistä europeleistä: kamppailu Challenge Cupissa jatkuu.

8

LP-Vampula: Pelaaminen on vastannut odotuksia, mutta syksyn upeat viime pelit (kolme voittoa neljästä) pullauttaa arvosanan vielä pykälän korkeammalle. Uusista varsinkin yleispelaaja Aleksandra Cveticanin esiintyy erinomaisesti.

7

Hämeenlinna: Tulostaso on odotuksiin nähden huono (seitsemän voittoa, kahdeksan tappiota), mutta pääsyy on kohtuuton epäonni. Avainpelaajien loukkaantumiset jäytävät, mutta uusi hankinta Ivana Jeremic tuo jo uutta kipinää. Jos Suvi Kokkonenkin vielä palaa tällä kaudella kentille, voi kevät hyvinkin nostaa hymyn hämäläiskasvoille.

6

LP Viesti: Kenties vaikein syksy LP Viestin historiassa. Liigassa tuli peräti viisi tappiota, ja Mestarien liigassakin vastustajien vauhti on ollut liian kovaa. Henkinen tulppa saatava poksautettua tavalla millä hyvänsä – jos se tapahtuu, salolaisjoukkue on taas valmis Suomen ykköseksi.

5

OrPo: Syksystä ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville, mutta toivoa on. Syksy päättyi kahteen voittoon, ja uusi yleispelaaja Lauryn Gillis tulee kevätvahvistukseksi. Jymy: Tehnyt perustyötä ja ottanut muutaman voiton alakastin joukkueista. Liigapalaaja Kaisa Nyman valttikorttina. WoVo: Tulossaalis jo nyt viimevuotista parempi. Pystyy härnäämään kärkipäänkin joukkueita, mutta suoritusvarmuus ei vielä riitä parempaan. Puijo Wolley: Odotetun vaikea oli nousijan syksy, ja 13 ensimmäistä ottelua tulikin takkiin. Viimeisessä ottelussa voittotili vihdoin aukesi. Se nosti Jukka Lehtosen valmentaman joukkueen pois neloskerhosta.

Tilastollinen tähdistöjoukkue

Passari Taylor Lindberg (LiigaPloki), hakkuri Katarina Pilepic (Viesti), yleispelaajat Mary-Kate Marshall (Kangasala) ja Adeja Lambert (Pölkky), keskitorjujat Jonna Wasserfaller (Pölkky) ja Roosa Laakkonen (Kangasala), libero Tiiamari Sievänen (Kangasala)