Niklas Seppäselle kaksin verroin cupkunniaa Valko-Venäjällä

Stroitel Minskin ja Suomen lentopallomaajoukkueen yleispelaaja Niklas Seppänen juhli viikonloppuna Valko-Venäjän cupin voittoa. Lisäksi Seppänen valittiin loppuottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi.


Finaalissa Minsk voitti Shahtior Soligorskin erin 3-1. Välierässä Stroitel oli nuijinut toisen minskiläisjoukkueen Mapidin 3-0.

– Finaali oli ihan tiukkaa vääntöä. Avauserä hävittiin, mutta sen jälkeen oma syöttö alkoi toimia, ja hallittiin peliä loppuun asti. Kauden paras peli meiltä ja ehkä myös itseltä, Seppänen summasi.

Cupin herruus ratkaistiin myös Turkissa. Antti Siltalan edustama Maliye Piyango eteni komeasti loppuotteluun. Finaalissa tuli kuitenkin niukasti 2-3 takkiin Halkbankilta (joka pelaa samassa Mestarien liigan lohkossa VaLePan kanssa).

Siltala kuvaili kakkossijaa ”ihan hyväksi tulokseksi”.

– Seurakin on siihen tyytyväinen. Keskiviikkona vielä europeli, ja sitten kotiin joulun viettoon, ”Silli” kertoi.

Maliye Piyango pelaa myös eurocupien kolmostasolla Challenge Cupissa. Joukkue on kahden erävoiton päässä jatkopaikasta ja pääsystä 16 parhaan joukkoon. Jos jatkopaikka tulee, seuraavalla kierroksella on vastassa sveitsiläinen Lausanne tai Seppäsen edustama Minsk.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote