Neljäs ja viimeinen jaossa oleva lentopallon Mestaruusliigan välieräpaikka ratkotaan torstaina Hurrikaani-Loimaan ja LEKA Volleyn välillä.
Viidennestä ja ratkaisevasta ottelusta voittaja selviytyy neljän parhaan joukkoon Sampo Volleyn välierävastustajaksi. Toinen välierä on VaLePa – Team Lakkapää.
Tilanne on varsin omalaatuinen, jos LEKA voittaa. Silloin välierä pelattaisiin LEKAn ja Sammon välillä. Molemmat pelaavat (ainakin toistaiseksi) viimeistä liigakauttaan, sillä ensi kaudeksi joukkueet fuusioituvat. Sarjapaikan ottaa uusi seura Savo Volley.
Vedonlyönnin näkökulmasta peli on selvä. Veikkauksen Pitkävedossa Hurrikaanin voittajakerroin on 1,38 (kansainvälisillä markkinoilla korkeimmillaan 1,47) ja LEKAn 2,75 (2,95). Lopputuloksissa selkeästi pienin kerroin on Hurrikaanin 3-0-voitolla (2,65).
Pudotuspeleissä numeroilla ei ole väliä, kunhan voitto irtoaa. Pelin ei välttämättä täydy olla maailman kauneinta. Sen tietää myös LEKAn kokenut valmentaja Jukka Tuovinen.
– Päivän teesi oli, että meidän ei tarvitse pelata kauden parasta peliämme, vaan riittää, että olemme parempia kuin vastustaja. Siinä onnistuttiin. Emme säikähtäneet heikkoja eriä, vaan keskityimme omaan tekemiseen, ja siitä palkkioksi saatiin yksi merkintä lisää voittosarakkeeseen, Tuovinen kertasi neljättä puolivälieräottelua.