”Uskon puute leimasi ottelusarjaa” – ylivoimainen VaLePa finaaliin

Lentopallon hallitseva Suomen mestari VaLePa riisui Team Lakkapään täysin aseista Mestaruusliigan välierissä.

Lakkapää säväytti puolivälierissä pudottamalla Lentopalloseura Ettan suoraan kolmessa ottelussa, mutta sekään ei riittänyt siivittämään rovaniemeläisjoukkuetta yllätykseen välierissä.

– Tässä sarjassa ei jäänyt jossiteltavaa, Lakkapään valmentaja Henri Tuomi myönsi lehdistötilaisuudessa.

– VaLePa oli myös henkilökohtaisella taitotasolla meitä edellä. Uskon puute leimasi meidän ottelusarjaa. Vastaanotto oli yksittäisistä asioista merkittävin, se söi meidän itseluottamusta.

Yleispelaaja Jouni Palokangas oli samoilla linjoilla.

– Meillä oli näennäisiä hyviä hetkiä, mutta annoimme liikaa pisteitä kaverille. Keskiviikon pelissä oli paras sauma ottaa erävoittoja. Emme pystyneet muuten haastamaan VaLePaa, sanoi Palokangas.

VaLePa vei välieräsarjan suoraan otteluvoitoin 4-0 ja voitti kaikki ottelut puhtaasti erin 3-0.


Todennäköinen finaalivastustaja on Hurrikaani-Loimaa. Hurrikaani ja Sampo Volley pelasivat toisen trillerin perättäin, ja taas oli Hurrikaani erin 3-2 parempi.

Hurrikaani johtaa sarjaa 3-0. Neljäs ja mahdollisesti ratkaiseva välieräottelu käydään sunnuntaina Sammon kotikentällä.