Miesten Mestaruusliigan joukkuemäärä vähenee kahdella

Lentopallon miesten Mestaruusliiga pelataan näillä näkymin yhdeksän joukkueen sarjana kaudella 2018–2019.

Päättyneellä kaudella joukkueita oli yksitoista, joten määrä vähenee kahdella. Kun Rantaperkiön Isku lähtee 1-sarjaan, ja liigaan tulee fuusioseura Savo Volley (Sampo Volleyn ja LEKA Volleyn yhdistyttyä), Mestaruusliigaan jää vain yhdeksän joukkuetta.


Liiga ei ole vielä täyttämässä kymmenettä paikkaa. Ensimmäisenä asiasta kertoi hallitseva Suomen mestari VaLePa.

– Miesten Mestaruusliigassa on tällä kaudella joukkueita 9 kappaletta. Sarja pelataan nelinkertaisena eli kotiotteluita on yhteensä 16 kappaletta, seura kertoi somessa.


Lentopalloliiton tavoite on, että vastaisuudessa liigassa pelaa kymmenen joukkuetta. Täydennystä haetaan 1-sarjasta. Ensi kaudella 1-sarjassa pelaa 13 joukkuetta, joista kaksi parasta selviytyvät liigakarsintoihin.

Todennäköiset miesten liigajoukkueet 2018–2019: VaLePa, Hurrikaani-Loimaa, Savo Volley, Lentopalloseura Etta, Team Lakkapää, Raision Loimu, Vantaa Ducks, Kokkolan Tiikerit, Akaa-Volley