Suomen lentopallonuorten EM-valmentaja: Lähdemme pelaamaan jokaista palloa täysillä

Kuva: CEV.lu

Suomea lentopallon alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa valmentava Janne Heikkinen kiittelee hyvää alustusta kisoille.

– Valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Pelaajat ovat todella sitoutuneita joukkueeseen, ja se näkyy harjoittelussa. Meillä on 12 pelaajaa, jotka kaikki pystyvät kantamaan vastuuta kentällä. Uskon, että olemme taitava ja tekninen joukkue, Heikkinen sanoo.


Vuosi sitten Suomi sijoittui Slovakiassa ja Unkarissa pelatuissa alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa kahdeksanneksi. Tavoitteet ovat nyt samansuuntaiset.

– Lähdemme pelaamaan jokaista palloa täysillä ja sitä kautta hakemaan alkulohkosta jatkopaikkaa.

Suomi selviytyi kisoihin voittamalla EM-karsintalohkonsa. Hollannissa käytävässä alkulohkossa avausvastustaja lauantaina on Valko-Venäjä.


Ede-nimisellä paikkakunnalla pelattavan alkulohkon muut joukkueet ovat Hollanti, Tshekki, Portugali ja Saksa. Lohkon kaksi parasta etenevät Haagissa pelattaviin välieriin, kolmonen ja nelonen pelaavat sijoista 5-8.

Suomen joukkue lentopallon alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa

1. Joona Väänänen, passari, Vantaan Ducks
3. Niklas Breilin, libero, Kokkolan Tiikerit
4. Matias Sosunoff, yleispelaaja, Lentopalloseura Etta
5. Aaro Nikula, hakkuri, VaLePa
6. Oskari Keskinen, hakkuri, Raision Loimu / Kauhavan Wisa
8. Aatu Pöllänen, keskitorjuja, Akaa-Volley
9. Niko Suihkonen, yleispelaaja, VaLePa
13. Lauri Vanhanen, yleispelaaja, Turun Toverit
15. Severi Savonsalmi, keskitorjuja, Savo Volley
16. Mikko Räsänen, keskitorjuja
17. Fedor Ivanov, passari, Savo Volley
18. Jere Heiskanen, yleispelaaja, Savo Volley

Lähde: Lentopalloliiton tiedote