Tuomas Sammelvuo: Ei ole ensimmäinen kerta, kun menetämme keskittymisen

Kuva: FIVB

Valmentaja Tuomas Sammelvuon ja libero Lauri Kermisen joukkue Kuzbass Kemerovo pelasi hyvän eurokauden. Lentopallon CEV Cupin välierissä trendi kuitenkin laski äkisti.

Välierän ensimmäisessä osaottelussa suomalaiskaksikon edustama Kuzbass voitti Galatasarayn 3-1. Tiistainen vierasottelu alkoi erävoitolla, mutta sitten tuli mahalasku: Galatasaray vei seuraavat erät 4-0 (kolme normaalierää ja ns. kultainen erä) yhteispistein 90-67.


Sammelvuo joutui katsomaan tosiasioita silmästä silmään.

– Tämä oli meille iso kokemus. Ei ole ensimmäinen kerta, kun voitamme helposti ensimmäisen ottelun ja menetämme keskittymisen toisessa, Sammelvuo myönsi Kuzbassin verkkosivuilla.

– Meiltä herpaantui keskittyminen, ja käytimme paljon energiaa tunteenpurkauksiin ja negatiivisiin asioihin. Tiesimme, että ottelusta Turkissa tulee vaikea. On turha etsiä syyllisiä. Sen sijaan kannattaa arvostaa saavutustamme.


Sammelvuo valmensi Suomen maajoukkuetta vuosina 2013–2019. Hän siirtyy Venäjän lentopallomaajoukkueen päävalmentajaksi.

Galatasaray pelaa CEV Cupin loppuottelussa Itas Trentinoa vastaan. Trentino voitti välierissä Olympiakosin vieraissa 3-0 ja tiistaina kotonaan 3-1. Olympiakosissa pelaa suomalaispassari Eemi Tervaportti.

Mestarien liigan jälkeen CEV Cup on Euroopan tärkein lentopallon seurajoukkuekilpailu. CEV Cupin kaksiosainen loppuottelu pelataan 19. ja 26. maaliskuuta.