Suomea uhkaa putoaminen Euroopan kultaisesta liigasta

Kuva: CEV.eu

Kun Euroopan kultaisen liigan alkulohkoissa on pelaamatta yksi kierros, Suomen miesten lentopallomaajoukkue majailee vihoviimeisenä.

Suomi on uuden päävalmentajan Joel Banksin johdolla hävinnyt kaikki viisi lohko-otteluaan, ja pistesarakkeessa paistaa nolla. Kultaisessa liigassa viimeiseksi jäänyt putoaa hopeiseen liigaan.

Viime vuonna lanseeratussa lentopallon kesäliigojen järjestelmässä ykköstaso on Volleyball Nations League (VNL). Euroopassa pelattava kultainen liiga on kakkos- ja hopeinen liiga kolmostaso.

Surkeasta tuloskunnosta huolimatta Suomella on ollut hetkensä. Niitä oli myös keskiviikkoisessa 0-3-kotitappiossa Valko-Venäjälle.

– Meillä oli tilaisuutemme, mutta emme saaneet riittävästi pisteitä aikaiseksi. Paljon kovaa työtä on edessä. Hakkurimme Joonas Jokela ja Samuli Kaislasalo ovat nuoria ja lahjakkaita pelaajia. Valko-Venäjää vastaan Joonas teki hyvää työtä, kommentoi Banks.

Suomi pelaa viimeisen lohko-ottelunsa lauantaina kotikentällä Tshekkiä vastaan. Suomen on pakko voittaa säilyäkseen kultaisessa liigassa. Ainoa joukkue, jonka Suomi voi ohittaa, on Belgia. Belgia pelaa viimeisessä ottelussaan Slovakiaa vastaan.

Miesten kultaisen liigan lopputurnaus pelataan Tallinnassa juhannuksena. Paikat neljän joukkoon ovat varmistaneet Turkki, Hollanti ja isäntämaa Viro.

Lentopallon kesäliigassa myöskään Suomen naisilla ei ole kulkenut. Viidestä ottelusta on tullut vain yksi voitto. Sarjapaikka kuitenkin säilyy. Keskiviikkona tuli tappio Valko-Venäjälle, ja liigakausi päättyy Azerbaidzan-kotiotteluun.

– Meillä ei ollut Valko-Venäjän hyökkäystä vastaan mitään sanottavaa. Azerbaidzhania vastaan täytyy syöttää ja vastaanottaa paremmin, valmentaja Tapio Kangasniemi sanoi.