Lentopallon olympiakarsinnat: Suomi hävisi kaikki ottelunsa

Kuva: FIVB

Lentopallon olympiakarsintaturnauksessa Kiinan Ningbossa Suomi jäi viimeiseksi hävittyään kaikki kolme otteluaan.

Viimeisessä ottelussaan sunnuntaina Suomi kaatui Kanadan käsittelyssä erin 0-3. Eräpisteet menivät kanadalaisille 25-16, 26-24 ja 25-20.

Turnauksessa Suomi hävisi lisäksi Kiinalle ja Argentiinalle, molemmille erin 1-3.

Suomen avauskokoonpanossa Kanadaa vastaan pelasivat passari Eemi Tervaportti, hakkuri Samuli Kaislasalo, yleispelaajat Elviss Krastins ja Peetu Mäkinen, keskitorjujat Tommi Siirilä ja Markus Kaurto sekä libero Lauri Kerminen.

Tommi Siirilä ylsi ainoana suomalaisena 10 pisteeseen. Erityisesti hänen hyökkäyksessään oli tehoa: 11 hyökkäyksestään hän päätti 8 pisteeseen. Kanadalle Stephen Maar ja Jason Derocco tekivät 14 pinnaa mieheen.

Kanada ja Suomi olivat ennen sunnuntaita menettäneet mahdollisuutensa lohkovoittoon ja siten olympiapaikkaan. Suomella olisikin ollut hyvä mahdollisuus ottaa maailmanlistan kuutosen päänahka. Pelaaminen oli ajoittain mallikasta, mutta tarvittavaa voittamisen nälkää ei ollut.

Uuden päävalmentajan Joel Banksin alaisuudessa Suomi on hävinnyt kaikki 14 otteluaan.

Olympiakarsinnat Tokion 2020 kisoihin jatkuvat tammikuussa viiden maantieteellisen pääliiton jatkokarsintaturnauksilla. Suomella on mahdollisuudet päästä Euroopan-turnaukseen.

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen haasteet jatkuvat syyskuussa EM-kisoissa. Suomi pelaa alkulohkossa Slovenian Ljubljanassa. Ennen EM-lopputurnausta Suomi pelaa harjoitusotteluita Viroa ja Italiaa vastaan.

Suomen joukkue lentopallon olympiakarsinnoissa

Passarit: Eemi Tervaportti, Fedor Ivanov

Hakkurit: Samuli Kaislasalo, Joonas Jokela, Urpo Sivula

Yleispelaajat: Niko Suihkonen, Antti Ronkainen, Peetu Mäkinen, Elviss Krastins

Keskitorjujat: Tommi Siirilä, Sauli Sinkkonen, Markus Kaurto, Henrik Porkka

Libero: Lauri Kerminen

Lentopallokarsinta olympialaisiin 2020

  • olympialaisiin pääsee 12 maata
  • isäntämaa Japani saa paikan ilman karsintoja (1)
  • kuusi ensimmäisen karsintavaiheen voittajamaata saavat paikat (6)
  • viisi maantieteellisten karsintojen voittajaa saavat paikat (5)