”Ei varmasti ikinä aiemmin” – maajoukkuepelaaja Sakari Mäkiseltä huippuesitys

Kuva: CEV.lu

Hurrikaani-Loimaan Sakari Mäkinen otti ratkaisuroolin lentopallon Mestaruusliigan perjantaiottelussa.

Kotikentällään Hurrikaani peittosi rovaniemeläisen Team Lakkapään erin 3-0. Yleispelaaja Mäkinen viimeisteli ottelun tuotteliaimpana 19 pistettä: niistä viisi tuli ässäsyötöillä ja kuusi torjunnoilla.

– En kyllä muista, ei varmasti ikinä ole ollut vastaavaa, Mäkinen sanoi viitaten erikoiseen tilastoonsa.

Tuoreella kaudella Hurrikaani on voittanut kaikki kolme otteluaan. Mäkinen korosti, ettei paketti ole silti aivan kasassa.

– Lähes jokainen osa-alue oli kunnossa, ei ollut suurempia ongelmia. Vaikka ei ollut mikään tasaisin esitys, hienosti saatiin erät hoidettua. Yhdessä pelaamattomuus vielä näkyy. Tarvitaan lisää ammattimaisuutta siihen, että pelataan pallo kerrallaan, näkee Mäkinen.

Vuosi sitten Mäkinen edusti Suomea lentopallon MM-kisoissa. Äskettäisissä EM-kisoissa hän ei ollut mukana, mutta nousukunto todistaa 24-vuotiaan olevan vahvan ehdokkaan EM-kisaprojektiin 2021.

”Sakke” siirtyi täksi kaudeksi Hurrikaaniin Valko-Venäjän liigasta.

Hallitseva SM-hopeamitalisti Lentopalloseura Etta on hävinnyt uuden kauden kaikki kolme otteluaan. Perjantaina Raision Loimu oli kotonaan kovempi 3-0-luvuin. Loimun Tamir Hersko teki passari Joel Laakson ruokinnan tahtiin 15 pinnaa. Janne Marttila oli Ettan pisteykkönen (10).

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa LiigaPloki siirtyi sarjakärkeen. LP-Vampula kaatui kotikentällään 2-3. LiigaPlokin Salla Karhu ja Maddie Palmer sekä Vampulan Aleksandra Cveticanin ehtivät kukin 14 pisteen saldoon.

LiigaPloki on voittanut kaikki kolme otteluaan. Vampulalla on voitto ja kaksi tappiota.