Valmentaja Olli Kuoksa juoni Hurrikaanin loppuotteluun.
Lentopallon Suomen Cup huipentuu helmikuun alussa. Vuoden 2025 toisena päivänä saatiin kaikki loppuottelijat selville.
Nurmon Jymy oli ensimmäinen loppuottelupaikan vallannut joukkue. Jymy kaatoi välieräkamppailussa ennen vuodenvaihdetta OrPon erin 3-1.
Sunnuntaina, helmikuun toisena päivänä pelattavassa loppuottelussa Jymy saa vastaansa LP Viestin. Viesti löi välierissä Puijo Wolleyn 3-2.
Miesten loppuottelu käydään Hurrikaani-Loimaan ja Akaa-Volleyn välillä. Molemmat välieräkamppailut iskettiin torstaina. Hurrikaani voitti Kuortaneen 3-0 ja Akaa-Volley Savo Volleyn 3-2.
Hallitsevat mestarit ovat Savo Volley ja Puijo Wolley, joten mestari vaihtuu sekä miesten että naisten cupissa.
Yle näyttää Suomen Cupin loppuottelut suorina lähetyksinä TV2-kanavallaan. Ottelut ovat nähtävissä myös suoratoistossa.
Suomen Cupia pelataan nyt kehitetyssä formaatissa. Kolmella ensimmäisellä kierroksella joukkueet jaettiin neljään maantieteelliseen lohkoon. Osallistujajoukkueita oli kaikkiaan 64. Mestaruusliigan ja 1-sarjan joukkueiden lisäksi mukana oli alempien sarjojen joukkueita.
Lentopallon liigavuosi liikkeelle
Lentopallon Mestaruusliigan 2024-25 kevätkausi käynnistyi 2. tammikuuta. Ensimmäiset otteluvoittajat naisten pääsarjassa olivat Pölkky Kuusamo ja LP-Vampula.
Hallitseva Suomen mestari Pölkky sai vieraakseen Jymyn. Kotijoukkue oli parempi suoraan erin 3-0.
Yleispelaaja Cortney VanLiew oli pelipäällä. Hän teki Pölkylle 19 pistettä ja saavutti loistavan teholukeman +18. Kuusamolaisjoukkueen tuore hankinta Kyndal Payne teki debyyttinsä. Hän tuli kahdessa erässä vaihdosta kentälle ja nousi avauskuusikkoon kolmannessa.
Jymyn pisteykköset olivat Sofia Cuartas ja Morgan Bossler. Kummallekin kertyi 12 pinnaa.
LP-Vampula esitti kotikentällään mahtavan kirin ja voitti LP Kangasalan 3-2. Kangasala vei kaksi ensimmäistä erää, mutta Vampula nousi riemukkaaseen voittoon. Hämeenlinnan Lentopallokerhossa kauden aloittanut Vanja Przulj alkaa osoittautua vahvistukseksi Huittisissa: hän teki komeat 31 pistettä.
– Oli todella hyvä ottelu, ja oli hienoa pelata tässä tunnelmassa. Mahtavaa, mahtavaa. Vastaanottomme, hyökkäyksemme, puolustuksemme ja torjuntamme toimivat tosi hyvin. Olen todella iloinen, Przulj sanoi.
LP-Kangasalan hakkurilla Iina Andrikopouloulla oli jälleen epäonnea. Hän joutui jättämään kentän jo avauserässä jalkavamman takia.
Lentopallon miesten Mestaruusliigan vuoden 2025 ensimmäiset ottelut kamppaillaan lauantaina.