Kuva: FIVB
Lentopalloilija Sakari Mäkinen on joutunut vakavaan auto-onnettomuuteen. Hänen toipumisensa vaikuttaa lupaavalta.
Mäkisen edustama lentopallon miesten Mestaruusliigan seura Akaa-Volley tiedotti tiistaina, että Mäkinen oli ollut vakavassa auto-onnettomuudessa sunnuntaiaamuna 5. tammikuuta.
– Kolarin osapuolet vietiin onnettomuuden jälkeen hoidettavaksi Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Mäkinen on saanut asianmukaisen hoidon ja toipuminen onnettomuudesta näyttää tällä tietoa hyvältä, tiedotteessa kerrottiin.
Tiedotteen oli allekirjoittanut Akaa-Volleyn toiminnanjohtaja Panu Pitkänen. Hänet muistetaan myös Akaan monivuotisena keskitorjujana.
Mäkinen kuuluu Suomen lentopalloeliittiin
Sakari Mäkinen vaikuttaa yleispelaajana ja kuuluu pelipaikallaan Suomen parhaisiin. Hän on edustanut Suomea niin MM- kuin EM-kisoissa.
Suomessa Mäkinen, joka täyttää tammikuussa 30 vuotta, on pelannut Akaan lisäksi VaLePassa, Hurrikaani-Loimaassa ja Rantaperkiön Iskussa. Kansainvälistä liigakokemusta löytyy Belgiasta (Lindemans Aalst), Valko-Venäjältä (Shahtior Soligorsk) ja Alankomaista (Active Living Orion).
Mäkinen on kuluvalla Mestaruusliigan kaudella pelannut 49 erässä ja tehnyt niissä yhteensä 194 pistettä. Liigan yleispelaajatilastossa hän on toisena.
Olli Kunnarin valmentama Akaa-Volley on saavuttanut kaksi viimeisintä SM-hopeaa. Kauteen suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyt joukkue johtaa Mestaruusliigaa.