Lentopallon miesten Mestaruusliigan syyskauden ykkösyllättäjä TUTO Volley paikkaa joukkuettaan. Keskitorjujaksi on kiinnitetty Tommy Carmody.
Verkon keskustaan oli tarvetta, koska Lauri Lehtonen loukkaantui loppuvuodesta, ja hänen kautensa on ohi. Lehtonen kuului TUTOssa ehdottomiin avainpelaajiin.
Yhdysvaltalainen Carmody, 32, tiedetään laatupelaajaksi. Suomessa hänet on nähty aiemmin VaLePan ja Vantaa Ducksin pelipaidoissa. Carmody, jolla on mittaa vakuuttavat 208 senttimetriä, on päässyt piipahtamaan jopa USA:n maajoukkueessa.
TUTO-valmentaja Jani Niskakankaan mukaan Carmody on juuri sellainen pelaaja, jollaisen joukkue nyt tarvitsee.
– Jo ennen Lehtosen loukkaantumista pohdimme, miten saisimme jotain uutta joukkueen hyökkäämiseen. Tommyn tulo tukee jo tehtyä pelisuunnitelman muutosta. On etu, kun Mestaruusliiga ja Suomen kulttuuri on tuttu, Niskakangas sanoi TUTOn verkkosivuilla.
Vuonna 2017 Carmody oli mukana tekemässä suomalaista lentopallohistoriaa. Hän edusti VaLePaa, joka otti ensimmäisenä suomalaisena joukkueena voiton nykymuotoisessa Mestarien liigassa.
Edellisten Suomen-vuosiensa jälkeen Carmody on vaikuttanut Tshekissä. Hän esiintyi AERO Odolena Vodassa sekä viime kaudella Karlovarskossa.
Mestaruusliigan kauden 2024-25 alussa TUTO Volley nousi todelliseksi ilmiöksi ja voitti seitsemän ensimmäistä otteluaan. Matkan varrella kaatui koko viime kauden mitalikolmikko eli Hurrikaani-Loimaa, Akaa-Volley ja VaLePa.
Ennen keskiviikon otteluita TUTO on liigassa viidentenä. Tilillä on 11 voittoa ja kuusi tappiota.
KyKy-Betset: Puertoricolainen Gregory Torres on pestattu Kyyjärvelle. Hänellä on hakkurin ja yleispelaajan kokemusta. Torres liittyi vahvuuteen joulutauon aikana.
Arctic Volley harppasi voittoputkeen
Rovaniemeläinen Arctic Volley tekee vahvaa jälkeä lentopallon naisten Mestaruusliigassa juuri nyt. Alla on kolmen voiton putki.
Arctic käytti ”kuuden pisteen ottelut” täydellisesti hyväkseen. Rovaniemeläisryhmä kaatoi kotikentällään LiigaPlokin, Nurmon Jymyn ja LP-Vampulan ja voitti jokaisen kamppailun erin 3-0.
– Tosi tyytyväinen pitää olla, että saatiin kaksi viimeistä erää käännettyä. Ei pelattu niin hyvin kuin olisi voitu. Jatkopallopelaamisessa voidaan olla parempia, Arcticin valmentaja Jukka Lehtonen kommentoi tiistain Vampula-kaatoa.
– Laajasta rosterista on pakko olla iloinen, ei ole väliä, kenet kentälle laittaa, niin joukkueen peli menee eteenpäin ja peli-ilo näkyy kentältä, Lehtonen lisäsi.
Voitot ovat erityisen tärkeitä siksi, että ne tulivat muista liigan alemman kastin joukkueista. Arctic loikkasi sarjassa kuudenneksi, mutta Vampula, LiigaPloki ja OrPo hengittävät niskaan. Jymy on sen sijaan jäämässä vauhdista.
Sakari Mäkinen: Akaa-Volley tiedotti, että Mäkinen oli joutunut vakavaan auto-onnettomuuteen 5. tammikuuta. Lue tästä lisää.
Tuomas Sammelvuo: Huippuvalmentaja Sammelvuo on siirtymässä ensi kaudeksi Japaniin. Asiasta uutisoi ranskalaismedia RMC Sport.