Tommi Tiilikaisella hopeinen avauskausi Japanin lentopalloliigassa

Suomalaisvalmentaja Tommi Tiilikainen luotsasi joukkueensa hopealle Japanin lentopalloliigassa kaudella 2017 – 2018.

Loppuotteluissa Panasonic Panthers oli Tiilikaisen Toyoda Gosei Trefuerzaa vahvempi. Ensimmäisen osaottelun Panthers voitti 3-0 ja sunnuntaina käydyn toisen matsin 3-2.


Valmentajakaksikko Anders Kristiansson – Tommi Tiilikainen komensi autojätti Toyotan omistamaa joukkuetta ensimmäistä kauttaan. Viime kaudella Tommi johdatti Dürenin pronssille Saksan Bundesliigassa.

– Kyseessä on loistava kuvio. Japanissa valmentaminen on ollut aina yksi suurimmista unelmistani. Uskon, että opin tulevalla reissulla enemmän kuin missään aiemmassa paikassa, Tiilikainen kommentoi Aamulehdelle viime keväänä.

Kolmekymppisellä Tiilikaisella on ikäisekseen huima ansiolista valmentajana. Hän ryhtyi Kokkolan Tiikerien valmentajaksi vain 25-vuotiaana ja luotsasi joukkueen muun muassa kolmeen Suomen mestaruuteen.