Selvennys suomalaisten joukkueiden eurocupeissa käyttämistä nimistä

Kuva: CEV.lu

Suomalaisten joukkueiden nimet lentopallon eurooppalaisissa seurajoukkuekisoissa herättävät epätietoisuutta, hämmennystä ja hieman huvitustakin.

Eurooppa-kauteen suomalaiset joukkueet lähtivät peräti yhdeksän ryhmän rintamalla. Seuraavassa selvennys kunkin ”euronimestä” – nimet perustuvat Euroopan lentopalloliiton CEVin tietoihin, joskin jotkut joukkueet saattavat käyttää markkinoinnissaan toisenlaisia versioita.

Hämeenlinna (kotimaassa Hämeenlinnan Lentopallokerho): Eurokauden suomalainen lippulaiva aloittaa pian naisten Mestarien liigan lohko-ottelut. Kansainvälisillä kentillä mennään ytimekkäästi kotikaupungin nimellä, mikä miellyttää muun muassa paikallishallintoa.

Ford Store Levoranta Sastamala (VaLePa): Miesten Suomen mestari saa jälleen tärkeää tukea paikalliselta autoliikkeeltä. Joukkue putosi Mestarien liigan karsinnoista, mutta SM-titteli oikeutti paikkaan kakkostasolla CEV Cupissa.


LP Salo (LP Viesti): Naisten hopeamitalisti lähtee CEV Cupiin. Nimiversio on tuttu esimerkiksi vuodelta 2014, jolloin joukkue pelasi nykymuotoisessa Mestarien liigassa ensimmäisenä pohjoismaisena ryhmänä.

Perungan Pojat Rovaniemi (Team Lakkapää): Team Lakkapää on Perungan Poikien edustusjoukkueen sponsoroitu nimi. Eurokentillä rautakauppaketjun nimi putoaa pois, ja joukkue kunnioittaa seuran perinteitä. Joukkue on mukana miesten kolmostasolla Challenge Cupissa.


Savo Volley Kuopio (Savo Volley), LiigaPloki Pihtipudas (LiigaPloki): Savo pelaa miesten ja LiigaPloki naisten Challenge Cupissa hieman viilatuilla nimillä.

LP Kangasala, Pölkky Kuusamo, Hurrikaani-Loimaa: LP Kangasala ja Pölkky Kuusamo ovat mukana naisten Challenge Cupissa omilla nimillään. Hurrikaani putosi jo miesten CEV Cupista.