Lentopallon EM-kisat: Suomi Venäjän ja Slovenian lohkoon

Kuva: CEV.lu

Suomi pelaa lentopallon miesten EM-kisoissa 2019 Venäjää, Sloveniaa, Turkkia, Makedoniaa ja Valko-Venäjää vastaan. 

Slovenia on alkulohkon isäntäjoukkue. Ottelut käydään Ljubljanassa syyskuussa.

EM-kisojen alkulohkojen arvonta tehtiin Brysselissä keskiviikkona.


Lohkon ehdoton huippujoukkue on Venäjä, Euroopan rankingykkönen ja maanosan hallitseva mestari. Lohkoisäntä Slovenia (Euroopan ranking 8) kuuluu puolestaan vahvimpiin nousijamaihin.

Suomen sijoitus Euroopan listalla on 11:s. Turkki löytyy sijalta 15, Makedonia sijalta 21 ja Valko-Venäjä sijalta 22.

EM-kisoissa 2019 pelaa ensimmäistä kertaa 24 joukkuetta. Joukkueet arvottiin neljään kuuden joukkueen vahvuiseen alkulohkoon.

Kärkipaikat lohkoissa kuuluvat kisaisännille: Ranskalle, Slovenialle, Belgialle ja Hollannille. Muut joukkueet jaettiin viiteen ”koriin” rankingien perusteella. Suomen paikka oli kakkoskorissa.

Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, joten joukkueille kertyy viisi ottelua. Kaikkien lohkojen neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin, 16 parhaan joukkoon.


EM-kisoihin Tuomas Sammelvuon valmentama Suomi raivasi tien sijoituttuaan toiseksi karsintalohkossa. Miehet lähtevät EM-kisoihin peräti 18:nnen kerran. Kisat alkavat 12. syyskuuta.

Lentopallon miesten EM-kisat 2019, alkulohkot

Lohko A: Ranska, Italia, Bulgaria, Portugali, Kreikka, Romania

Lohko B: Belgia, Serbia, Saksa, Slovakia, Espanja, Itävalta

Lohko C: Slovenia, Venäjä, Suomi, Turkki, Makedonia, Valko-Venäjä

Lohko D: Hollanti, Puola, Tshekki, Viro, Ukraina, Montenegro