Kilpailutilanne on tulinen: naisten lentopallofinaalista tulee raju taistelu ilman hienouksia

Viestin ja Hämeenlinnan finaalivauhtia kahden vuoden takaa

Lentopallon naisten Mestaruusliigaan kehittyvät rajut finaalit. Vastakkain asettuvat viime vuosia dominoineet LP Viesti ja Hämeenlinnan Lentopallokerho.

Joukkueiden välinen finaalikamppailu on neljäs perättäinen. Kolmelta viime vuodelta mestaruudet ovat Kerhon hyväksi 2-1.

Kolme vuotta sitten Hämeenlinna (silloin vielä HPK) katkaisi salolaisen LP Viestin mestaruusputken. Viimeistään siitä lähtien joukkueiden välillä on vallinnut paitsi pelillinen myös henkinen erityisjännite.

Tulinen kilpailutilanne on tervetullut. Yhtä tervetullut oli hyvä vastus, jonka kumpikin sai jo välierissä. OrPo vei Viestin neljään ja Pölkky Kuusamo Kerhon täyteen viiteen otteluun. Kun finaalipaikat eivät irronneet liian helposti, joukkueet lähtevät virittyneinä finaaleihin.

Loppuottelut alkavat Salossa maanantaina. Mestaruus vaatii kolme otteluvoittoa.

Seuraavassa näkymiä vastakkainasettelusta pelipaikoittain.

Passarit: Viestin pelinjohtaja Viktoria Tutshashvili ja Kerho-kollega Pauline Martin suoriutuvat passipelin lisäksi kenttäpuolustuksessa ja vaikeilla aloitussyötöillä. Tärkeintä on tietysti passitaitavuus, ja siinä Tutshashvili vetää pidemmän korren. Hänellä on taitoa ja uskallusta ottaa keskihyökkääjät mukaan vaikeillakin hetkillä. Etu niukasti Viestillä.

Hakkurit: Kertu Laak huitelee jatkuvasti Viestin pisteykkösenä, niin kuin hakkurin pitääkin. Maeva Orle otti Kerhon hakkurinpaikan kesken kauden. Potentiaalia on. Varsinkin jos sarja venyy viiteen otteluun, on huomattavasti todennäköisempää, että Laak pystyy parempaan kokonaissuoritukseen. Hakkurietu on selvästi Viestillä, mutta se tuskin ratkaisee ottelusarjaa.

Yleispelaajat: Pelaajaosasto, joka todennäköisesti ratkaisee lentopallon Suomen mestaruuden. Kerhon Suvi Kokkonen lienee finaalien seuratuin pelaaja, ja häntä komppaavat Emmi Riikilä ja Salla Karhu. Viestin puolella verkkoa touhuavat kovakätiset Lenat: Prokopenko ja Lymareva. Molempien joukkueiden ”yypeet” antavat hyvän passin saadessaan pallolle kunnon kyytiä. Erikoishuomio kannattaa kuitenkin kiinnittää aloitussyötön vastaanottojen laatuun. Jos nostot jäävät paljon irti verkosta, hyökkäysteho alenee dramaattisesti. Etu Kerholla.

valepa, etta, lentopallo, finaalit, osta liput

Keskitorjujat: Laadukasta keskipelaamista on luvassa kummaltakin finaalijoukkueelta. Jos Kerho saa aloitukset hyvin ylös ja passarilla riittää kanttia, Mara Green ja Katerina Kaltshenko pystyvät tykittämään tärkeitä pisteitä. Anna Czakan kuuluu Viestin jokerikortteihin. Hänellä riittää asennetta ja kiperiä aloitussyöttöjäkin. Salolaisten on saatava tehot irti myös Jenna Rosenthalista. Etu niukasti Kerholla.

Liberot: Viesti-suosikki Hillaelina Hämäläinen uurastaa puolustuspelissä ja luo joukkuehenkeä. Lisäksi, kun toinen kosketus osuu kohdalle, hän pystyy rakentamaan hyökkäyksiä. Julia Porsangerin panos Kerhossa ei nouse samalle tasolle. Etu selvästi Viestillä.

Lukijoiden sana: Lentopallo.info kysyi somessa (esim. Facebookissa Lentopallo.infolla on liki 8 000 tykkääjää) suosikkia Suomen mestariksi. Äänet jakautuivat odotetun tasaisesti. Äänestäneistä 52 % oli Kerhon ja 48 % Viestin mestaruuden kannalla.

Arvio: Sarjasta kehkeytyy taitojen, valmennuksen (Viestin Tomi Lemminkäinen vastaan Kerhon Matteo Pentassuglia) ja henkisen kovuuden tiukka kamppailu. Tyylipisteitä ei jaeta tai armoa anneta. Jännitystä on todennäköisesti luvassa enemmän kuin huippulentopalloa. Nyt voittaa se, jolla kantti pitää ja joka uskaltaa ’roskapaikoistakin’ tehdä pontevia ratkaisuja.

valepa, etta, lentopallo, finaalit, osta liput

Pelikentät ja joukkueet ovat niin tutut, ettei ”kotiedulla” ole merkitystä: joukkueiden kuudessa viimeisimmässä keskinäisessä ottelussa kotijoukkue on voittanut kerran. Ihmeitä täytyy tapahtua, jos sarja ratkeaa suoraan kolmessa ottelussa. Hämeenlinnan Lentopallokerho mestariksi voitoin 3-2.

Pasi Tuominen

Lentopallon naisten Mestaruusliigan finaalit 2019

Ma 1.4. Viesti-Hämeenlinna
Ke 3.4. Hämeenlinna-Viesti
Pe 5.4. Viesti-Hämeenlinna

Mahdollinen jatko-ohjelma

Su 7.4. Hämeenlinna-Viesti
Ke 10.4. Viesti-Hämeenlinna