LiigaPloki vaihtoi valmentajaa, voitti lentopallon Suomen mestarit kaksi päivää myöhemmin

Kuva: Hannu Moilanen

Mikko Pesosen debyytti LiigaPlokin päävalmentajana toi voiton lentopallon naisten Mestaruusliigassa.

Sunnuntaina LiigaPloki voitti kotonaan Suomen mestarin LP Viestin erin 3-1. Viestille tappio on kaudella peräti yhdestoista.

Perjantaina LiigaPloki tiedotti vaihtaneensa valmentajaa. Sivuun siirtyi Alessandro Lodi, joka oli valmentanut joukkueen syksyn liigailmiöksi ja Suomen Cupin mestariksi. Loukkaantumiset sekoittivat pakkaa ennen joulua, mutta seura pystyi vahvistamaan joukkuetta pelaajahankinnoin. Tulostaso ei silti palannut entiselleen.

Sunnuntaisessa kamppailussa yleispelaaja Alexis Conaway tulitti passari Taylor Lindbergin tarjoilun tahtiin LiigaPlokille 16 hyökkäyspistettä ja 18 kaikkiaan. Viestille keskitorjuja Anna Czakan teki 9 pistettä ja oli joukkueensa tehokkain lukemalla +8.

Uusi LiigaPloki-päävalmentaja Mikko Pesonen totesi, että viime päivissä on riittänyt vauhdikkuutta.

– Uusia juttuja ei tässä vaiheessa aleta miettiä, vaan perusasioihin keskitytään. Tavoite on lähteä pelaamaan positiivisuuden kautta. Emme ala taktikoida runkosarjan sijoitustamme, Pesonen kommentoi.

Naisten liigan toisessa sunnuntaiottelussa Hämeenlinnan Lentopallokerho kukisti kotonaan LP-Vampulan erin 3-0. Tulos varmisti, että Hämeenlinna sijoittuu runkosarjassa kuudenneksi. Vampulan sijoitukseksi tulee neljäs tai viides.

Mestaruusliigan runkosarjan voittaa joko Pölkky Kuusamo tai LP Kangasala. Voittaja ratkeaa ensi lauantaina.

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa Hurrikaani-Loimaa alkaa sinetöidä runkosarjan voittoa. Nyt tuli 3-2-vierasvoitto oululaisesta Ettasta. Sarjapisteen lisäksi Ettan hyvä uutinen on tähtipelaaja Jan Heleniuksen paluu kokoonpanoon. Hän tuli vaihdosta kentälle neljässä erässä ja oli avauksessa viidennessä.

Vantaa Ducks paransi pudotuspelimahdollisuuksiaan voittamalla kotonaan Team Lakkapään 3-0. Nelikko Ducks – Loimu – Hurmos – Etta on nyt kahdeksan pisteen sisällä. Joukkueista yksi jää ulos pudotuspeleistä ja joutuu karsintoihin. Lakkapää on jo varma karsija.

Suomen mestari VaLePa kävi hakemassa 3-0-vierasvoiton Karelian Hurmokselta. Hurrikaani johtaa liigaa 11 pisteen erolla Savo Volleyhin. Joukkueilla on 2–4 ottelua jäljellä.

Lentopallon Mestaruusliiga 1.3.2020

LiigaPloki-Viesti 3-1
Hämeenlinna-Vampula 3-0

Etta-Hurrikaani 2-3
Ducks-Lakkapää 3-0
Hurmos-VaLePa 0-3