Siltalan joukkueelle helppo voitto Turkissa

Lauri Kerminen. Kuva: volley.ru
Lauri Kerminen. Kuva: volley.ru

Antti Siltalan edustama Maliye Piyango otti helpon 0-3 (11-25, 20-25, 15-25) -vierasvoiton Torul Genclikista viikonloppuna alkaneessa lentopallon Turkin Superliigassa.

– Kun laitettiin pallo toiselle puolelle, niin aina saatiin piste. Tuo porukka ei tule ottamaan yhtään erävoittoa tällä kaudella. Ensimmäisen kerran urallani vastustajalla ei ollut yhtään minua pitempää pelaajaa, Siltala lateli.

Vieremän monitoimimies pelasi ottelussa kaksi erää tehden niissä viisi pistettä. Vastaanotto toimi mukavasti 75 prosentin tarkkuudella, hyökkäystehot olivat 67 prosenttia.

– Ensimmäisen erän jälkeen pelailtiin koko ajan eri kuusikoilla. Kunhan treenattiin ja kaikki pääsivät pelaamaan.

Lelu Ojansivu oli Afyon Bld. Yuntasin paras pistemies, kun Istanbul BBSK oli sarja-avauksessa 3-1 (21-25, 26-24, 25-19, 25-18) suomalaishakkurin edustamaa Yuntasia parempi. Ojansivu takoi pelissä tehot 18/+10.

– Avauserä vietiin tyylikkäästi, toistakin johdettiin 14-8, mutta hävittiin se jatkopalloilla. Tämä olikin sitten pelin käännekohta. Itseltä kaksi erää hyvää ja kaksi ei niin hyvää, Ojansivu tuumaili.
Kemerovolle jo kolmas peräkkäinen

Venäjän Superliigassa Kuzbass Kemerovon hurja tahti jatkuu. Joukkue on voittanut kaikki kolme peliään. Lauantaina kaatui Nova Novokuybyishevsk 3-1 (25-19, 25-17, 23-35, 25-14).

– Teimme ottelussa vain yhdeksän syöttövirhettä ja pelasimme myös hyökkäyksessä todella vähillä virheillä, Kemerovon päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kertasi.

Kemerovon suomalaislibero Lauri Kermiselle merkittiin tilastoihin 10 aloituksen vastaanottoa.

– Seuraavaksi onkin kahden viikon vieraskiertue, jonka aikana pelataan kolme ottelua. Jatketaan matkaa ja pyritään parantamaan peliä koko ajan, Sammelvuo suunnitteli.

Kolmen kierroksen jälkeen Kemerovo on sarjassa kolmantena vain pisteen perässä kaksikosta Zenit Kazan – Belogorie Belgorod.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote