Tiikereiden Tapio Nissi: Oletettiin, että peli menee 3-0 VaLePalle

Kokkolan Tiikerit kävi vain pisteen päässä lentopallon hallitsevan Suomen mestarin kaatamisesta keskiviikkona. VaLePa voitti kuitenkin Kokkolassa 3-2.


Tiikerit pelasi ilman hakkuriaan Fredric Gustavssonia. Kun vielä varahakkuri Benjami Montonen loukkaantui, pääiskijän paikan otti Teemu Lahti. Tiikerivalmentaja Tapio Nissin mukaan valinta oli intuitiivinen.

– Otettiin ihan hatusta se, että Teemu Lahti pantiin hakkuriksi. Benjami Montosen saama tälli Mikko Eskon iskusta sotki kuviomme, Nissi sanoi Mestaruusliigan verkkosivuilla.

Lahti ahkeroi kolmeen erään komeat 15 pistettä.

– Lähtökohtaisesti, kun Gustavsson oli poissa, oletettiin, että peli menee 3-0 VaLePalle. Olen tosi ylpeä joukkueesta. Vähän oli rutiinin puutetta viidennen erän ratkaisupalloissa. Vähillä virheillä pyrittiin pelaamaan, mutta välillä olisi tarvinnut olla julma.


VaLePan valmentaja Sami Kurttila tiesi, että vastassa oli työteliäs ja hyvä joukkue.

– Ei voi muuta kuin hattua nostaa. Tiukkaa vääntöä. Meiltä oli huolimatonta peliä, varsikin jatkopalloissa. Tällaiset pelit kasvattavat nuoria pelaajiamme. Tiikereillä oli monta ottelupalloa, muttei pelimme murtunut. Vähemmän pelanneet yleispelaajat vastasivat huutoon, kommentoi Kurttila.

Tapio Nissi ja VaLePan Markus Kaurto juttelivat seuraavia Tiikereiden YouTube-kanavalla: