”Torjunta vahvistuu rutkasti” – tuttu Mara Green Hämeenlinnaan

Yhdysvaltalainen Mara Green on Hämeenlinnan Lentopallokerhon uusi keskitorjuja.

Naisten lentopallon hallitseva Suomen mestari kertoi asiasta tiistaina. Viime kaudella Green pelasi Mestaruusliigaa Pölkky Kuusamon joukkueessa. Green kirjautti 45 torjuntapistettä eli ylivoimaisesti eniten joukkueessaan.

– Lentiskerhon torjunta vahvistuu rutkasti, seura hehkutti somessa.

Hämeenlinnalla oli tarvetta laadukkaalle keskitorjujalle, koska Michaela Madsen ja Daniela Öhman muuttivat ammattilaisiksi ulkomaille.


Green edusti yliopistotasolla Florida Statea. Hän on nainen, joka uskaltaa ilmaista mielipiteensä: pari vuotta sitten osoitti mieltään otteluiden alla asettautumalla ns. korkeaan polviasentoon USA:n kansallislaulun aikana. Eleellä hän halusi osoittaa epäkunnioitusta valtiolle, joka hänen mielestään syrjii mustaa kansanosaa.

Vastaavat mielenilmaukset ovat edelleen puheenaiheita USA:n urheilussa, erityisesti amerikkalaisen jalkapalloilun NFL:ssä.




Hämeenlinna on avannut kauden voitoilla LiigaPlokista ja Nurmon Jymystä. Mestaruuden puolustaminen jatkuu tänään keskiviikkona kotiottelulla OrPoa vastaan.